keskiviikko 16. elokuuta 2017

Heinäkuun menokatsaus

Nyt päästäänkin viimeiseen katsaukseen ja ollaan sitten ajan tasalla näiden menojen läpikäynnissä. Salkun seurantaa täytyy sitten ottaa tapetille seuraavaksi. Salkun seurannan teen varmaan kvartaaleittain, mutta kun tänne viimeksi jakamani salkun seuranta päättyi vuoden vaihteeseen niin laitan varmaan tälle vuoteen vain tilanteen katsauksen päivämäärällä ja seuraavan joko Q3 jälkeen tai vasta vuoden lopussa kun Q3 on jo niin pitkällä nyt. Tämä siksi kun salkku elää niin pienin askelin ettei muutosta lyhyellä aikavälillä käytännössä edes ole. No heinäkuun katsauksen alkuun todetaan, että työssä käynti kannattaa niin ei jää aikaa lomailla perheen kanssa ja rahaa säästyy. Toki mieluusti olisin ollut lomilla. Ensi vuonna sitten.




Asumisen menot olivat nyt suuremmat johtuen vesilaskusta joka sattui tähän kuukauteen. Vesilasku tulee kolmen kuukauden väliin ja nyt heinäkuussa se oli pikkaisen reilu 250€. Muut osuuteen tuli vielä vähän lomailun maksuja. Auto toimi ja kulut olivat maltilliset. Säästöönkin jäi automaattisesti siirtyvien lisäksi kun tässä kuussa menot oli tuloja pienemmät. Edistystä.

Säästöprosentti   33,4

Säästöön jäi yllättävän helposti rahaa, mutta toisaalta eipä me perheenä juuri mitään tehty. Täytyy olla tyytyväinen kulukuurin onnistumisesta tämän kuun osalta ja toivoa sopii ettei tulevina kuukausina tule enää ylitettyä tuloja. Tätä kirjoittaessa pahalta näyttää, mutta katsotaan kuinka loppukuu menee.



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

4 kommenttia:

  1. Miten teillä on järjestetty työruokailu? Aika kalliin oloista jos menee puolet asumisen kustannuksista töissä syömiseen, jopa enemmän kuin autoiluun. Onko tuossa sun ja vaimon työruokailut yhteensä? Eihän lounas maksa lounasravintolassa kuin 8-10e kerta, eli noin 200e/kk. Vai asutteko 800e/kk kustannuksilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tämä on jo toinen kerta kun värikoodit tuntuu menevän sekaisin. Eli järjestys kun menee suurimmasta pienempään niin siinä on kolmantena muut osio 15% menoilla ja näköjään lähes samalla värikoodilla tuo työruokailu ;) Työruokailuun ei siis mennyt edes 60€ heinäkuussa

      Poista
  2. No sehän selventää asiaa! Mitä kustannuksia lasket "muut" osioon? Kuuluuko sinne harrastaminen, sisustus yms "turha"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tällä kertaa sieltä löytyy lahjoja tms, ravintola, vanhempien vaatetusta, kodin tarvikkeita, lehtiä, postimaksuja, tupakkaa sekä suurimpana menona lomareissun viimeisiä kustannuksia. Kaikki siis "turhuutta" jonka voisi huonommassa rahatilanteessa jättää tekemättä. Elämä on kallista ainakin toistaiseksi ja näistä menoista voisi kovastikkin jättää pois. Mm. tupakoinnin jättäminen toisi keskimäärin reilun 40€ kuukauteen säästöä. En siis polta valtavan paljoa, mutta kyllä tuolla rahalla useampi aski silti kuukauteen menee.

      Poista