torstai 19. syyskuuta 2019

Kesä on lomailun aikaa

Kesällä blogimaailma on käynyt vain harvakseltaan mielessä. Lomailu on ollut mahtavaa nollaamista ja tänä kesänä onkin tullut lomailtua seitsemän viikko kahdessa erässä. Teoriassa voisi kuvitella lomalla olevan paljonkin aikaa kaikenlaiseen touhuiluun, mutta mitä vielä. Menty on ja meinattu joko omia tai koko perheen reissuja. Suvun mökkiäkin on voinut hyödyntää ihan eri lailla kun on ollut omaa asuntovaunua käytössä.

Työpaikkakin vaihtui ja sen ansiota onkin tämä ylimääräinen kolme viikkoa saatu lomailla. Olen siis irtisanoutunut kehitysvammapuolelta ja lopetin käyttämällä kesälomia pois. Talousblogeissa voisi kuvitella optimointia ja lomarahojen ottamista maksuun, mutta minulle arvokkainta palkkaa on oma vapaa-aikani ja nytkin on mahdollistunut lapin vaellus tämän loman aikana. Uusi paikkani on lastensuojelun puolella. Mielenkiinnolla odotellaan mitä tuleman pitää. Ensimmäinen kolme viikkoa on pian takana ja kun jokainen päivä on ollut erilainen niin nähtävää piisaa varmasti jatkoonkin.

Vaikka lomailtu onkin niin taloudenpitoakin on silti seurailtu, mutta tähän postaukseen en vielä lukuja kesältä laita. Tässä on ollut melkoinen pyöritys kesän osalta muutenkin kun on tullut ylimääräisiä kuluja mitkä eivät suoraan kuulu mihinkään kategoriaan. Sitten vielä semmoista edestakaista veivausta ettei aina itekään ota selvää mikä on lopulta lopullinen summa :)

Kodin puolella on mietitty useasti remonttia. Kylpyhuone ja sauna on ollut listalla ja nyt sitten saunan kiuas paloi. Ei tullut muuta vahinkoa ja kun kiuas on kymmenen vuotta vanha niin jäipä vakuutukset edes kokeilematta. Nyt sitten ei saunottua ole saanut ja uuden kiukaan hommaus on jäänyt kun miettii kokonaisuutta että laittaisiko kaikki kerralla. Keittiötäkin on mietitty ja astianpesukone kasteli lattian ja se on nyt kuivauksessa. Se sentään vakuutusyhtiön piikkiin 500€ omavastuulla. Nyt toki harkinnassa jos sitä samaan konkurssiin remontoisi koko keittiön.

Kaikkinensa tekemistä on piisannut ja sitä piisaa vieläkin. Monenlaista suunnitelmaa ja ajankäytön miettimistä mitä liikkeitä tekisi seuraavaksi. Hlökohtainen talous pyörii kauhun tasapainolla missä välillä saa hyvän kuukauden ja taas väliin katastrofikuun. Yrityksen kanssa sijoittelukin aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun tuli vauhtisokeutta ja osteltua liikaa kerralla. Sitten kun sitä matematiikkaa käytti niin huomasi firman kassan menevän liian hataralle pohjalle ja meni liian jännäksi touhu. Se on kumma kuinka mieli on levollinen kassan ollessa kohdillaan ja huomaa vuokralaisen vuokran myöhästyneen. Sitten taas kun oma lasku on erääntymässä tai jopa jo erääntynyt ja odotat vuokraa tilille jotta voit kuitata laskun niin mieli ei olekaan enää yhtään levollinen. Täysin turhaa stressiä tuli luotua itselle hätiköimällä. Suurempaa ongelmaa ei tullut luotua ja ostokset on olleet aivan järkihankintoja, mutta tulipa taas opittua itsestä sijoittajana.

Tässä on eletty pian jo kuukausi ilman keittiötä. On siitä toki jotakin jäljellä muttei sitä tärkeintä eli vesipistettä. Puolikas keittiö muovilla suojattuna ja kertakäyttöastioilla ruokailut. Huhtamäki onkin sitten noussut samassa suhteessa pörssissä joten vähän saa omiansa pois kurssinousulla :) En tiennyt, että omalla ostokäyttäytymisellä voikin olla näin suuri nostava vaikutus osakkeen kurssiin :) Ja silti vaikka kertsiä menee niin tiskaamistakin piisaa päivittäin. Onneksi kävivät nyt mittaamassa lattian kuivuneen niin lakkasi se taukoamaton hurinakin. Blogia päivitellään kunhan joudetaan! Muuttujien määrä on vakio ja kaaosta piisaa suurperheessä. Nyt on ehkä hektisempää kuin ikinä. Niin ja vaimo opiskelee kaiken lisäksi avoimessa psykologiaa niin sekin vie sitä kultaista vapaa-aikaa. Jos tästä ajasta nyt selviän ilman suurta katkeruutta niin jo on ihme ;) 


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-