tiistai 18. toukokuuta 2021

Jääkö köyhällä sijoittajalla elämä elämättä?

Otsikon teksti käy toisinaan mielessä. Elämäntarinoita on monia ja tapoja elää yhtä monta. Ei ole olemassa yhtä tapaa mitä kaikki noudattaisivat ja siksi jokaisen täytyykin rakentaa omaa polkuaan ja tehdä siitä mieluisaa. Köyhän maailmankuvaan ei sijoittaminen kuulu lähtökohtaisesti. Jossain vaiheessa elämää voi kuitenkin lamppu syttyä sijoittamisen maailmaan ja tällöin on mahdollista lähteä siltä paikalta liikenteeseen. Liikenteeseen ei pääsekään muuten kuin siltä paikalta missä on ja sen hyväksyminen on ensimmäinen askel. Jos olet velkaantunut ja asut liian kalliisti ja perusmenosi vievät liki koko palkkasi et voi tehdä ihmeitä ilman suuria muutoksia omassa tilanteessasi. Mutta sittenkin eteen tulee kysymys mikä on todella tärkeintä elämässäsi. 


Minä olin suurperheellinen kädestä suuhun eläjä jonka talous oli pakkasella syksyllä 2014 kun päätin aloittaa tämän projektini vaurastumista kohti sijoittamalla. En ymmärtänyt vielä tuolloin läheskään näin syvästi mihin olin ryhtymässä enkä tiennyt mikä tapa on turvallinen aloittaa. Turvallinen oli ainoa asia mitä etsin aloittaessani sillä rahasta oli jatkuvasti tiukkaa enkä missään tapauksessa halunnut hävitä yhtään euroa. En kyllä haluaisi vieläkään, mutta nyt uskallan jo ajatella laajemmin. Riskiä on otettava mikäli haluaa tuottoja. Syksyllä avasinkin sitten s-pankin rahastot jotka joulukuussa vaihdoin Nordnettiin. Pää oli avattu mutten vieläkään ymmärtänyt kuukausisijoittamisen tärkeyttä ja lisää rahaa siirsinkin vasta liki vuoden päästä ja pikkuhiljaa lisää syksyyn 2016 asti jonka jälkeen kylläkin aloin tähän päivään asti kestäneen kuukausisijoittamisen. Ongelma vain oli ettei päänuppini oikein ollut kasassa enää ja hain elämääni merkityksellisyyttä vaihtaen sitten vuodenvaihteessa hyväpalkkaisesta myyntityöstä oppisopimukseen lähihoitajaksi. 


Perheemme tulotaso on ollut yksin minun tulojen varassa vaimoni hoitaessa kotona jälkikasvuamme saaden siitä valtiolta pientä kotihoidontukea yms. Tämä on tarkoittanut tulojen ja menojen suhteen niin tiukkaa ettei liikkumavaraa ole ollut juurikaan ja sijoitukseen laitettiin pitkään kymppejä kuussa vaikka välillä meni tilit myös miinukselle ettei olisi ollut edes niitä kymppejä laittaa. Elämää on yritetty elää kuitenkin mahdollistaen lapsille normaalia lapsuutta ettei varsinaisesti ole tarvinnut jäädä mistään paitsi. Lapset on päässyt huvipuistoihin kesällä ja perheenä on lomailtu sekä huolehdittu harrastuksista. Vanhemmat ovatkin sitten karsineet paljon omista toiveistaan vaikkakin väliin on käyty ulkomailla tai kotisuomessa lomailemassa kahden ja myös oman ajan reissuja yksin kavereiden kanssa on tullut käytyä. Henkilökohtaisesti olen käyttänyt vähiä rahoja ennemmin kokemuksiin kuin materiaan. Eikä missään tapauksessa ne muutamat kympit kuussa olisi mitään luksuselämää voinut tarjota ettei sinänsä ole sijoitettu nykyhetken kustannuksella. Nyttemmin sijoitussummat on kasvaneet niin, että kuukaudessa tulee sijoitettua 100-200€ välimaastoon vaikka ei se eläminen ole yhtään leventynyt samassa suhteessa. Nyt tuo summa alkaa olla jo kuitenkin semmoinen, että sillä jo voisi jotakin kivaa ostella taikka tehdä, mutta epäilenpä vahvasti ettei sitä rahaa olisi käyttää hauskanpitoon ellei se aina palkkapäivänä menisi suoraan sijoituksiin.


Kun on lapsesta asti elänyt tälläistä elämää tulee toisinaan mieleen voisiko sitä joskus panna elämän kunnolla risaiseksi. Nostaa rahat ulos ja tehdä kerrankin jotakin oikein kallista. En nyt toisaalta tiedä mitä se olisi kun kaikki perustarpeet on olemassa, mutta voisihan sitä sähköpyörän hommata ja soutuveneen tuohon järvenrantaan sekä vaikkapa kajakin. Ei nuo nyt niin kalliita hankintoja olisi, mutta saavuttamattomissa tällä hetkellä palkkapussista ostaen. Ja kuitenkin firman osakkuudessa on kiinni tätä nykyä jo reilut 40t ja vaimon kanssa salkut on yhteensä jossakin 15t paikkeilla. Nyt minulla olisi siis rahaa toteuttaa näitä asioita, mutta kun ymmärrän korkoa korolle ilmiön voiman en halua rahaa ottaa pois sijoituksista. Toisinaan siis pohdin jääkö elämä elämättä? Olen lohduttanut itseäni sillä ajatuksella, että minulla on varaa hommata mitä minä haluan tai tarvitsen, mutta valitsen itse haluanko käyttää rahani näihin asioihin. Toisaalta se on totta, mutta toisaalta minä haluan. Haluan mutten viitsi, koska kuluttaminen ahdistaa. Tarpeeseen osaan kyllä ostaa eikä mitään todella tärkeää tosiaan puutu, mutta elämän mielekkyyttä voisi lisätä pienillä asioilla. Siirrän tarpeen tyydyttämistä tulevaisuuteen mikä on vissiinkin ihan tervettä ja osoitus pitkäjänteisyydestä. Veneenkin tulen ostamaan kesällä kun saan siihen tarvittavat rahat kasaan. Sijoituksiin en koske. Ja kaikesta huolimatta köyhän kannattaa sijoittaa sillä ilman sijoittamisen aloittamista ei minulla olisi vaihtoehtoa pohtia tätä asiaa. Mikäli en olisi aloittanut ei minulla olisi tuota rahasummaa mikä antaa minulle vaihtoehtoja. On se elämä ihan hyvää nytkin. 


Pienenä lisäinfona mainitsen aloittaneen psykoterapian missä pääsen käsittelemään mm köyhää lapsuuttani. Mielenkiintoinen matka varmasti alkamassa ja avaa varmasti paljon niitä lukkoja mitkä minua edelleen pitää kiinni köyhän mentaliteetissa vaikka paljon olen sitä tietoisesti muuttanut rikkaan mentaliteettiin. Vaurastuminen on kuitenkin pitkälti kiinni omista tunteista jotka ohjaavat arjen valintoja. Itsensä tunteminen auttaa millä tahansa elämän osa-alueella. En tiedä tulenko tästä terapiaprosessista kirjoittamaan, mutta uskon ja luotan sen tulevan näkymään jollain tavalla myös tässä blogissa. Ehkäpä semmoinen alavireinen ote helpottaa ja blogiinkin tulee ajan myötä säännöllisyyttä ja selkeyttä. Aika näyttää. Hyvää kesää lukijoille!


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS- 

1 kommentti:

  1. Olen itse nyt tilanteessa, jossa voisin hyötyä siitä, että käyttäisin säästöt ja sijoitukset pois, sillä saisin silloin toimeentulotukea. Kuitenkin kauhistaa, ettei olisi omaa rahaa yhtään vaan olisin täysin yhteiskunnan varassa. Toisaalta taas sinkkuna pitäisi myös liikkua ihmisten ilmoilla eikä vain pihistellä kotona. Jos jää 200 elämiseen, ei sillä maksella kursseja eikä oikein bussikorttiakaan. Eikä terapian omavastuuta (voisin tarvita sitä itsekin).

    Olen siis täysin erilaisessa elämäntilanteessa, mutta tuli vain nyt pohdittua.

    VastaaPoista