tiistai 22. elokuuta 2017

Missä salkkuni nyt menee

Päätin nyt ottaa salkkuni tarkasteluun tässä kohtaa. Seuraavan katsauksen teen sitten ehkäpä Q3 jälkeen tai sitten vasta vuoden lopussa. En ole vielä aivan varma. Uutena blogin kirjoittajana ei ole vielä olemassa rutiineja. Saa nähdä mihin tyyliin sitä ajautuu. Toisaalta tekisi mieli avata se kuukausittain jolloin siitä mahdollisesti syntyvällä keskustelulla saisin itselleni vinkkejä ja kehittyisin sijoittajana. Summien ollessa kuitenkin nyt vielä pieniä ja kun toistaiseksi sijoitusstrategiani on osta ja unohda niin enpä tiedä. Ei olisi kovin mielekästä seurattavaa jos kuukauden eroja ei edes huomaisi. Toisaalta voisin ehkä upottaa salkun seurannan nettovarallisuuden seurantaan niin olisi sitten kummatkin samassa. Pitää vielä pohtia.




Ostot ovat nyt ilahduttavasti jo tässä kohtaa isommat kun muina vuosina yhteensä. Ikävä puoli on se ettei nykyisellä tahdilla ole tulossa lisäyksiä kun 50€ kuukausitahdilla. Parisen kuukautta sitten kun olisin tämän raportin tehnyt olisi tuotto ollut yli 1000€ ja salkun arvokin yli 6000€. Se huono puoli tässä sijoittamisessa on kun arvot saattavat vaihdella hyvinkin nopeasti. Parisen kuukautta sitten oli jokaisen rahaston ja osakkeen perässä sinistä tuoton osoittavaa väriä. Nyttemmin on tullut punaisemmaksi. 


Näin se salkku on tänä vuonna elänyt. Osakesijoittaminen näiden graafien kanssa olisi paljon helpompaa kun olisi kesäkuun alussa tiennyt myydä omat pois. Suoria osakkeitahan minulla ei ole kun kolmea eri yritystä joista toistaiseksi Componenta on ainoana plussalla. Compokin oli jo parhaimmillaan tuplannut itsensä, mutta nyt näyttää valuvan päivä päivältä alaspäin. Saneeraus on ilmeisesti alkanut etenemään mut ei kai näistä koskaan voi varmaksi sanoa mitään. Osa odottaa konkkaa ja minä odotan mitä tuleman pitää. Nyt saisi vielä omat ja 15,85% tuotot pois. Huhtamäki on muutaman euron miinuksella huomioituna hurjat osingot mitkä maksoi keväällä. Innofactor on käytännössä katsoen samalla tasolla kun ostaessa, mutta siinäkin näkyy punakynä. Myös ETF on punaisella värillä. Superrahastot mistä alunperin lähdin liikkeelle ovatkin sitten mukavasti sinisellä. Vielä on salkkuni 29,93% voitolla ja sijoitushistoriaa on vajaa kolme vuotta takana. 


Superrahastot olivat ensimmäinen juttu mistä aloitin ja ne ovat kohdelleet minua hyvin. Rouvani salkku joka ei näy tässä onkin koottu pelkästään näistä neljästä superista, samoin myös lasten salkut. Näihin olemme olleet perheenä hyvin tyytyväisiä. Kuitenkin osakkeissa on omaa viehätystä. On inspiroivaa lukea toisten blogeista kuinka alun vaatimattomat osingot alkaa vuosi vuodelta nousta ja kuinka nyttemmin aletaan lähes kattamaan kaikki kulut pelkillä osingoilla. Itseä jarruttaa näissä toistaiseksi verot sekä tietenkin rajallinen pääoma. Tuntuu järkevämmältä sijoittaa supereihin mistä ei tule itselle veroseuraamuksia ennen kuin joskus ne realisoin. ETF World on salkussa hajautuksen takia ja nyt sitä ilmeisesti painaa dollarin kurssivaihtelut. En tiedä sanoa tarkemmin, mutta näin viisaammat kertoi. Muutoin tekisi mieli heivata se pois. Ristiriitaista haluta nähdä arvon kasvavan vaikka kaikki ostot alhaisilla hinnoilla olisi parempia. Ei vain tahdo luottaa siihen, että jonakin päivänä nämä nousee. Suorista osakkeistani ei taas ole mikään oikein kova osingonmaksaja. Ne on valikoitu salkkuun enemmänkin sen takia, että näin näissä mahdollisuuden hypätä kyytiin kasvavaan kurssiin. Huhtamäki oli ajatuksena tuoda vakautta ja hidasta nousua. Alkuun näytti menevän niinkuin suunnittelin, mutta nyt on hiljaisempi jakso. 


Olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa alkanut tosissani miettiä tätä sijoitusmaailmaa. En ole vielä päässyt puusta pitkälle mitä meinaan tehdä. Oma strategia ei tahdo olla selvänä. Tekisi mieli ottaa riskiä ja tuplata salkku joka päivä jotta saisi nopeasti potin kasvamaan, mutta eihän täällä pikavoittoja ole saatavana kovinkaan helposti. Eikä varsinkaan jos ei tahdo päivittäin tuijotella kursseja. Toisaalta taas haluan vakautta ja turvallisuutta. En tykkää punaisesta tuottoruudusta näytölläni vaikka se olisi juuri se mitä tässä kohtaa tarvitsisin. Minun horisontti on jossain tuolla kolmenkymmenen vuoden päässä. Nyt kun saisi ostettua halpaa niin aikaa olisi kyllä sitten niille nousuillekin. Näkemyksiä ja kokemuksia kaivattaisiin valtavasti, mutta onneksi on aikaa. Tärkeintä on aloittaa matka. Ja olla kiitollinen, että ylipäätään on mahdollista pohtia näitä asioita kun on talous siinä kunnossa ettei nälkää tarvitse nähdä ja katto on pään päällä.



Kiitollisuus on elämänasenne. Se, että tavoittelemme kiihkeästi jotain suurempaa ja dramaattisempaa, sokaisee meidät ja estää näkemästä, mitä kaikkea hyvää meillä on tässä ja nyt.
TOMMY HELLSTEN




KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

6 kommenttia:

  1. itse en juuri nyt ottaisi lainaa ja nostaisi riski. Itse kuvittelen että nytten ollaan suhdanteen huipulla ja jälkeen tullaan alaspäin, tällöin on mielestäni parempi aika lyödä panokset täysillä sisälle. Mielummin sitä menettää parin vuoden tuotot kuin jysäyttää -50% lainotettua salkkua alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuota lainaa olenkin miettinyt. Lainaa ei nyt tällä salkulla mahdottomasti saisi. Nordnetin Superluotto olisi halpa vaihtoehto ja kun jäisi se lainasumma pieneksi niin riskikin jäisi pieneksi. Toisaalta markkinahuipun paikkaa on vaikea arvioida. Onko se ollut jo eilen, tänään vai tuleeko se sittenkin vasta huomenna. Mikä on sitten pohjalla superluoton tilanne. Saako sitä silloin yhtä helposti kun nyt, että on käteistä kaupoille. Käteispuskuria voisi kerätä tai odottaa isompia potteja mistä voisi ostaa osakkeita. Kumminkin jatkan joka kuukausi säästämistä rahastoihin ja luotan siihen että tällä tavalla hajautan ajallista riskiä parhaiten ja ostan niin huipulta kun pohjiltakin omistuksia.

      Poista
    2. Hyvä idea, vaikka itse jättäisin rahastot sijoituksista pois (en tykkää rahastoista, asennevamma). Kuukausittainen säästäminen ja sijoittaminen on se JUTTU.

      Poista
    3. Kiitos kommentista! Ite tykkään rahastoista juurikin helppouden kannalta ja kun niitä saa pikkurahalla. Samalla hajautus on parempi. En kuitenkaan halua mitään isokuluisia rahastoja ja siksi superit. ETF on vähän mietinnässä josko lopettaisin kuukausisäästämisen siihen. Suorat kaupat on kuitenkin se juttu jota uskon tulevaisuudessa harrastavan kunhan nyt vain saisi enemmän liikenemään käteistä siihen puuhaan.

      Poista
  2. Itse olen ajatellut vain sitä 0,99% mutta ehkä silloin nälkä kasvaisi syödessä. En nyt edes muista niitä ehtoja tähän hätään, mutta laskin joskus saavani sitä 2000 +- jotakin ja sillä kun ostaisin vakuusarvoltaan hyviä osakkeita niin saisin taas lisää lainaa ja tällä pelillä pääsisin varmaan yli 10t salkkuun, mutta silloin siitä olisi vipua jo liikaa ja en nyt ihan varma ole miten sen silloin laskin, että pysyisikö korko enää tuossa 0,99%??

    Vipu on ihan ok kunhan säästämisaste on suhteessa vipuun järkevä. Eli ongelmien ilmetessä voit maksaa vipua pois nopeasti. Omalla säästöasteella vipu olisi vielä vaarallinen. Toisaalta... arka se on joka pelkää :D

    VastaaPoista
  3. Ite oon kans kattonu vähän noiden muiden blogistien amerikan valloitusta ja tekisi mieli ottaa sieltä hieman jotain salkkuun. Toisaalta noi osingot on itelle vähän punainen vaate tässä kohtaa sijoittajanuraa sillä tulee turhaan verot maksuun. Ylipäätään kun saisi talouden siihen pisteeseen, että saisi osteltua muutakin kun rahastoja. Onneksi tulevilla lähärin palkoilla ei ole huolta huomisesta ;) :D

    VastaaPoista