maanantai 18. helmikuuta 2019

Koulu päätökseen

Talousasiat ovat jääneet käsittelemättä jo useamman kuukauden ajan. Mikäs siinä. Joskus se vain menee näin. Jonkinlainen kokemus itsestäni alkaa olla jo tullut ja olen alkanut miettimään voisiko minulla olla jonkinlainen kaamosväsymys tai muu sellainen kun ei ole ensimmäinen kerta kun marraskuusta alkaa putki missä tekemistä on aivan liian paljon jaksamiseen nähden. Sitten taas näihin aikoihin kun valo alkaa lisääntyä saan otettua itsestäni taas enemmän otetta. Niin tai näin mutta totuus on että limiiteillä on menty ja toki paljon saatu aikaiseksi.

Marraskuussa kaveri soitti ja pyysi lähtemään etelään lomalle helmikuun alussa. Ensin meinasin kieltäytyä kun koulu oli vielä pahasti kesken ja sen osalta oli tarkoitus valmistua maaliskuussa. Hetken kuitenkin pohdin asiaa ja lopulta päätin lähteä ja laitoin koululle viestiä miten aion lopun rutistaa niin, että valmistun juuri ennen lomareissua. Tiukka rypistyshän siitä sitten tuli ja se osaltaan vei paljon mehuja miehestä, mutta kun lentokentällä odotin lennon lähtöä olin ollut jo lähes kaksi vuorokautta valmis lähihoitaja mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalalla.

Reissu itsessään oli mahtava ja kun kaveri asui etelän kohteessa ja saimme sieltä yöpaikan ja kaverista vielä paikallisoppaan oli reissu enemmän kuin mahtava ja kaikki turha lomasäätö jäi pois. Ei tarvinnut kuin sanoa mitä haluaisi tehdä tai minkälaista ruokaa syödä niin kaikkiin oli vastaus kaverilla valmiina. Loma oli tehokas ja liikunnallinen vaikkakin kohteessa oltiin vain neljä yötä niin silti enempää ei tarvinnut. Lämpö teki tehtävänsä ja reissu oli ikimuistoinen.

Nyt pikkuhiljaa alkaa olla taas aikaa enemmän kun koulu ei vie enää ajatuksia. Työpaikka on sama vanha oppisopimuspaikka ja uusia tuuliakin on jo mietitty. Ehkäpä työrintamalla tulee muutoksia jo lähiaikoina. Aika näyttää. Ensi viikko on kokonaan lomaa ja sen pyhitän pitkälti perheelle, mutta ehkäpä siinä jossain välissä voi excelinkin katsoa läpi miten se talous oikein on vuodenvaihteen mennyt. Päivitystahdista en edelleenkään uskalla luvata mitään. On ne viikottain vuosikausia bloggaavat kaverit vaan kovia ammattilaisia kun pystyvät jatkuvasti pysymään ajan hermolla ja päivitystahdissa. Oppivuodet bloggarina on opettanut minulle paljon ja ehkäpä minäkin pääsen jossain kohtaa taas omaan vanhaan malliini. En tiedä vain pitäisikö uskoa joitain tarinoita ja hommata ensi syksyksi kirkasvalolamppu ja katsoa kuinka se vaikuttaa ensi syksynä jaksamiseen. Korvien välistä se varmasti paljolti on, mutta tuskin valosta ainakaan haittaa on.

Opiskeluissa taitaa olla nyt vaimon vuoro ja se tulee varmasti vaatimaan minulta enemmän kodinhoidon puolella ettei omasta koulusta vapautuneelle ajalle vastaisuudessakaan varmasti tule olemaan ongelmia miettiä mitäköhän sitä tekisi. Ehkä kuitenkin stressitasot ovat itsellä jatkossa pienemmät. Tämmöinen välipohdinta postaus nyt tähän kohtaan. Elän vieläkin enkä ole luovuttanut blogin suhteen. Jatkoa seuraa, mutta älä pidätä hengitystä odotellessa seuraavaa postausta. Se tulee kun sen on aika tulla. Kiitoksia niille seuraajille ketkä ovat kommentoineet ja seuranneet matkaa. Hyvää lopputalvea ja nautitaan elämästä :)

"Kun ohjaat mieltäsi uskomaan, että kaikki on mahdollista, alat myös nähdä enemmän mahdollisuuksia" -Ilkka Koppelomäki



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA 
varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

lauantai 8. joulukuuta 2018

Ajanhallintaa ja prioriteetteja

Taas on pitkä aika mennyt ilman kirjoittelua ja marraskuun luvut ovat vielä itsellekin auki. Hallinnan tunne taloustilanteesta on nyt enemmän mutu asteella kun toivoisi. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä ollut vahvasti ylikuormittava ja nyt marraskuussa osui vielä 8 päivän koulu/työputki jossa keskimääräinen päivän pituus oli hieman reilut 9 tuntia ja kun matkat ja koulutehtävät laskee mukaan niin olipahan putki. Eihän tuommoinen tietenkään silloin tällöin haittaa, mutta vastaavat putket ovat ollut toistuvia nyt viimeisen reilun vuoden oppisopimuksen aikana ja perheenisänäkin joutuu omaa osaansa kantamaan. Kiitos vaimolle, että tämä on ollut yleensä edes mahdollista.

Nyt tuo marraskuun putki veti henkisesti voimavarat aivan piippuun. Tapahtumia piisaa muuallakin elämässä joten tuo ajanhallinta on taas ollut korvaamattoman tärkeää. Tilanne on sinänsä hauska, että nyt kun tiedän oman valmistumispäiväni ja sen onnistuminen vaatii mm kaikkien tehtävien tekemisen valmiiksi tämän vuoden puolella niin yhtäkkiä en jaksakaan mitään. Olisi luullut että loppukiri toisi fiiliksen puristaa loppuun, mutta tuon putken jälkeen en ole oikein saanut energiaa suunnattua oikeisiin asioihin.

Aikaisemmin minulla on ollut rento fiilis opiskeluun ajatuksella, että olen pian vuoden nopeuttanut kouluani ja valmistun ensimmäisenä ryhmästäni keväällä. Nyt sitten kaveri soitti ja pyysi helmikuun alussa lähtemään ulkomaille. Mietin hetken etten lähtisi kun on koulu vielä silloin kesken, mutta sitten keksinkin valmistua ennen sitä ja lähteä hermolomalle toipumaan valmiina lähihoitajana. Soitin koululle ja esitin kuinka tulen toimimaan jotta valmistun ajoissa. Sovin asian myös työpaikkani kanssa ja kun kaikilta tuli vihreää valoa, että jos vain selviydyt tuosta urakasta niin anna mennä.

Nyt sitten olisi kaksi kuukautta lentokoneen nousuun ja tekemättömät tehtävät meinaa ressata kun aika on niin kortilla. Toki olen varastanut aikaani kehittämällä itseäni erilaisten kirjojen kautta. Toisaalta minulla on suunnitelma ja varmuus, että pystyn tekemään sen mitä haluan, mutta vaikka tämä etappi alkaa olla pian valmis niin sen loppuunsaattaminen aiheuttaa suurta pakon tunnetta. En meinaa nähdä isoa kuvaa ja tehdä vain mitä täytyy vaan tuntuu pelkältä pakkopullalta tehdä vielä niitä viimeisiä tehtäviä. Motivaatio-ongelmia tulikin itselle heti kun asiaan tuli deadline. Jännä kuinka itse itselle asettamani deadline saa mieleni temppuilemaan näin ja alankin vastustamaan omaa suunnitelmaani. Rentoudella saan näköjään enemmän aikaan kun vain teen fiiliksellä, että valmistun joskus. Toisaalta minun deadline ei ole mikään maailmanloppu. Jos hommat ei mene niin kuin olen valmistellut niin sitten valmistun vain vähän myöhemmin ja silti useita kuukausia ennen kuin oli opintosuunnitelmassa. Olen onnistunut ja menestynyt opinnoissa todella hyvin. Epäonnistumisen pelko kuitenkin tuli näin viime metreille kummittelemaan kun viimein päätin aikatauluni lukkoon.

Yksi iso asia, mitä rupesin ajattelemaan lukiessani Joni Jaakkolan Väkevä elämä kirjan, oli se etten ole huolehtinut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani. Aina on joku asia retuperällä. Joko nukun huonosti tai syön huonosti. Liikun liian vähän tai annan mieleen tulla sekamelskaa arjen haasteista. Kirjaa lukiessani mietin monta kertaa kuinka tosiaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Päivänselviä juttujahan nämä olivat jo ennestään, mutta kummasti nyt kolahteli. Jos nukun liian vähän niin silloin ei ole paras fiilis ja tulee syötyäkin huonommin. Kierre on valmis. Tai jos syön huonosti niin liikkuminenkin on raskaampaa ja mieli matalalla. Kokonaisvaltaisesti kun joka osa-aluetta rakentaa kuntoon niin saa paljon enemmän aikaa. Niinpä teinkin päätöksen alkaa tosissani huolehtimaan näistä kaikista ja tähän ajanhallinta ongelmaani lisäsin siis liikkumiseen kuluvaa aikaa. Laskin, että vähemmän on enemmän. Kun jokaiseen päivään lähden voittajan asenteella hyvien unien jälkeen ja urheilen sekä huollan kroppaa oikealla ravinnolla sekä jumppaan mieltäni niin saan pienemmällä ajalla tehtyä tehokkaammin muita asioita. Vahva suositus.

Nyt vielä otin lukuun Jaakko Alasaarelan Sinä Pystyt! kirjan. Hänen motivoivia videoita on tullut viime aikoina kuunneltua työmatkoillani. Tsemppiä tarvin juuri tähän hetkeen ja juuri tämä positiivinen sinä pystyt hekumointi tuo nyt tähän koulun loppuluisuun tarvittavan spiritin suoriutuakseni maaliin voittajana oman suunnitelmani mukaan. Helmikuussa kone nousee ja koulu on silloin valmis. Minä pystyn siihen! Nyt prioriteettina onkin huolehtia kouluhommat alta pois ennen joulua. Viettää rauhallinen perhejoulu. Hoitaa tammikuussa harkka pois ja pari näyttöä päälle ja lomalle. Näin helppoa se on ja sen teen. Blogin kirjoitteluun en ole kirjannut nyt aikaa kalenteriin ja voi olla etten montaa postausta saa ennen valmistumista valmiiksi. Kuukausibudjetti täytyy kuitenkin saada tänne ja laitan sen ennen joulua myös. Tiukalla suunnitelmalla ja sopivalla rentoudella kaikki on mahdollista. Minä pystyn ja sinä pysty mihin vain!


Kiitokset lukijoille ja ensi kertaan!



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

maanantai 12. marraskuuta 2018

Haluamme menestyä ja olla onnellisia

Mietin tälläistä asiaa ja aamulla silmiini osui tämä Ylen linkki missä Janne Saarikivi avasi kolumnissaan aihetta. Hänen mielestään otsikon tilanne on meidän ongelmanne. Voipi olla juuri näin. Tykkäämme lukea uutisia ihmisten heräämisestä missä jokin vastoinkäyminen saa ymmärtämään ettei millään ole lopultakaan mitään väliä ja sitä voi elää hyvää elämää vain olemalla. Sitten on näitä kolumnisteja jotka kertovat isänsä syövästä josta ei selvitty ja haaveilevasta muusikosta joka menee mömmöineen kiven alle ja vielä pojan seuraten vuosikymmenen päästä perässä. Ei nämä vastoinkäymiset johtanetkaan heräämiseen ja onnellisuuteen. On vastuutonta kirjoitella onnellisuustarinoita ja kertoa toisenlaista tarinaa kun aina on niitä jotka eivät selviä.

"Kukaan meistä ei menesty vain ahkeralla työllä vaan tarvitaan myös kosolti onnea, hyvät olosuhteet ja paljon rakkautta. Silti meille saarnataan kerta toisensa jälkeen tarinaa, jonka mukaan jokainen voi menestyä, tai ainakin saavuttaa onnen ja mielenrauhan, kun vain tarpeeksi yrittää."

Lainauksessa näkyy hyvin asenne mitä kirjoittaja haluaa tuoda esiin. Ei saisi saarnata menestystä, ei onnen saavuttamisesta, ei mielenrauhan löytämisestä sillä jollekin tulee aina paha mieli. Onko väärin tuoda viestiä toivosta mikä seuraa kun ei koskaan anna periksi. Yrittää ja yrittää. Ehkä kolumnistin viesti on enemmänkin tarkoitettu herättelemään ettei kaikilla ole samaa kapasiteettia. Jos mieli on pelkkää mustaa ei siinä ole yrittämiselle sijaa. Silloin tämä tsemppipuhe voi olla jopa loukkaavaa. Jollekin tulee aina paha mieli.

Menestymisen tavoittelu on kolumnistin viestissä täysin turhaa. Ja niinhän se onkin. Lopulta kuitenkin kuolema korjaa kaiken. Sanotaanhan jo Raamatussakin "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta". Ei mitään uutta siis. Kaikki on turhaa. Onni, menestys, mielenrauha, menestys ja loputon lista asioita mitä tavoitellaan. Ja silti niiden tavoittelu on mielestäni erittäin tervetullutta. Menestystä ei pidä tavoitella menestyksen takia. Kuitenkin elämässä pitää aina olla toivoa tulevasta ja unelmia. Mielekäs tekeminen ja merkityksellisyys tuo meille paljon.

Kaikki tämä bullshitti mihin kolumnisti viittaa on kaksiteräinen miekka. Oikeassa elämänvaiheessa nämä tsemppipuheet yms saavat sisäisen sankarin heräämään ja tämän jälkeen ihmisen asenne muuttuu niin ettei hän koskaan anna periksi. Asenne muuttuu siihen että yhtäkkiä onkin laivan kapteeni mikä määrittelee kurssin ja lähtee sitä kohti. Vaikka välillä poikkeaa kurssista tai tulee vastoinkäymisiä niin aina se kurssi sieltä löytyy. Kyse on pitkälti merkityksellisyydestä. Kun elämässä on merkityksellisyyttä niin silloin löytyy nuo onnet ja mielenrauhat sekä menestykset siihen päälle. Toki silloinkin voi mennä pieleen, mutta kun asenne on aikanaan muuttunut niin uhriksi ei enää jäädä. Vaikka jokin onnettomuus taikka muu veisi aikaisemman maalin kokonaan pois ja mahdottomaksi niin tällä asenteella voi valita sen, että elämässä on taas maali ja merkityksellisyys.

Sitten on se toinen puoli. Olet juuri menettänyt elämässäsi kaiken ja ensimmäinen mitä silmiisi ja korviisi osuu on joku tsemppari joka kertoo kaiken menevän omien toiveiden mukaan kun vain uskot ja yrität tarpeeksi. Ei taitaisi olla paras ajoitus. Eikä myöskään silloin jos sukupolvien ajan jatkunut köyhyys ja huono-osaisuus on sinulla hyvin tiedossasi. Kun tiedät ettei teidän suvusta voi tulla menestystä. Kun tiedät ettei menestyminen ole sinunlaisia varten. Kun asenteesi on uhrin asenne on sieltä hankala kuunnella näitä tsemppareita ja onnen kauppiaita. Ei ole helppoa jos mieli on järkkynyt. Ei silloin ole oikea aika näille puheille.

Elämässä on aina tilanteita mitä emme voi ennustaa. Sehän on elämää. Silti tarvitsemme jokaisena päivänä toivoa ja kannustusta elämäämme. Joinain päivinä osaamme tuoda niitä itse elämäämme ja toisena päivänä emme usko vaikka toinen sitä meidän päähän jankuttaisi uudelleen ja uudelleen. Onni ei tule etsien vaan se tulee eläen. Meitä ihmisiä ohjaillaan suuntaan jos toiseen jatkuvasti erilaisten asioiden perässä. Kaikille näillä kannustuksille ja menestystarinoille yms on tilausta. Kaikessa on vain kyse ajankohdasta. Ajoittaminen on hankalaa. Joskus toivo tuodaan pienessä astiassa. Niin, että sen toivon voi omaksua ja uskoa omalle kohdalleen. Ja mitä paremmin sinulla menee sitä isommin voit unelmoida. Toivo itsessään ei auta jos ei siihen usko alitajunnassaan. Pieniä askeleita.

Ja kuitenkin vaikka unelmoit isosti ja pyrit elämässä eteenpäin ei mistään tule mitään jos matkalla hylkäät omaa itseäsi. Jos et ole rehellinen itsellesi. Jos unelmasi ovat vääriä ja muiden sinuun istuttamia. Omien tunteiden kuuntelu ja käsitteleminen on tärkeää. Onni ei ole siellä eikä tuolla. Elämä on suuria ristiriitaisuuksia ja silti niin yksinkertaista. Rakasta itseäsi ja muita juuri sellaisina kun he ovat. Kukaan ei ole toista arvokkaampi. Henkisesti tai materiaalisesti köyhän ja rikkaan elämä on yhtä arvokas. Yhtä turhaa ja yhtä arvokasta.


Kiitokset lukijoille ja ensi kertaan!



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-