Talousasiat ovat jääneet käsittelemättä jo useamman kuukauden ajan. Mikäs siinä. Joskus se vain menee näin. Jonkinlainen kokemus itsestäni alkaa olla jo tullut ja olen alkanut miettimään voisiko minulla olla jonkinlainen kaamosväsymys tai muu sellainen kun ei ole ensimmäinen kerta kun marraskuusta alkaa putki missä tekemistä on aivan liian paljon jaksamiseen nähden. Sitten taas näihin aikoihin kun valo alkaa lisääntyä saan otettua itsestäni taas enemmän otetta. Niin tai näin mutta totuus on että limiiteillä on menty ja toki paljon saatu aikaiseksi.
Marraskuussa kaveri soitti ja pyysi lähtemään etelään lomalle helmikuun alussa. Ensin meinasin kieltäytyä kun koulu oli vielä pahasti kesken ja sen osalta oli tarkoitus valmistua maaliskuussa. Hetken kuitenkin pohdin asiaa ja lopulta päätin lähteä ja laitoin koululle viestiä miten aion lopun rutistaa niin, että valmistun juuri ennen lomareissua. Tiukka rypistyshän siitä sitten tuli ja se osaltaan vei paljon mehuja miehestä, mutta kun lentokentällä odotin lennon lähtöä olin ollut jo lähes kaksi vuorokautta valmis lähihoitaja mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalalla.
Reissu itsessään oli mahtava ja kun kaveri asui etelän kohteessa ja saimme sieltä yöpaikan ja kaverista vielä paikallisoppaan oli reissu enemmän kuin mahtava ja kaikki turha lomasäätö jäi pois. Ei tarvinnut kuin sanoa mitä haluaisi tehdä tai minkälaista ruokaa syödä niin kaikkiin oli vastaus kaverilla valmiina. Loma oli tehokas ja liikunnallinen vaikkakin kohteessa oltiin vain neljä yötä niin silti enempää ei tarvinnut. Lämpö teki tehtävänsä ja reissu oli ikimuistoinen.
Nyt pikkuhiljaa alkaa olla taas aikaa enemmän kun koulu ei vie enää ajatuksia. Työpaikka on sama vanha oppisopimuspaikka ja uusia tuuliakin on jo mietitty. Ehkäpä työrintamalla tulee muutoksia jo lähiaikoina. Aika näyttää. Ensi viikko on kokonaan lomaa ja sen pyhitän pitkälti perheelle, mutta ehkäpä siinä jossain välissä voi excelinkin katsoa läpi miten se talous oikein on vuodenvaihteen mennyt. Päivitystahdista en edelleenkään uskalla luvata mitään. On ne viikottain vuosikausia bloggaavat kaverit vaan kovia ammattilaisia kun pystyvät jatkuvasti pysymään ajan hermolla ja päivitystahdissa. Oppivuodet bloggarina on opettanut minulle paljon ja ehkäpä minäkin pääsen jossain kohtaa taas omaan vanhaan malliini. En tiedä vain pitäisikö uskoa joitain tarinoita ja hommata ensi syksyksi kirkasvalolamppu ja katsoa kuinka se vaikuttaa ensi syksynä jaksamiseen. Korvien välistä se varmasti paljolti on, mutta tuskin valosta ainakaan haittaa on.
Opiskeluissa taitaa olla nyt vaimon vuoro ja se tulee varmasti vaatimaan minulta enemmän kodinhoidon puolella ettei omasta koulusta vapautuneelle ajalle vastaisuudessakaan varmasti tule olemaan ongelmia miettiä mitäköhän sitä tekisi. Ehkä kuitenkin stressitasot ovat itsellä jatkossa pienemmät. Tämmöinen välipohdinta postaus nyt tähän kohtaan. Elän vieläkin enkä ole luovuttanut blogin suhteen. Jatkoa seuraa, mutta älä pidätä hengitystä odotellessa seuraavaa postausta. Se tulee kun sen on aika tulla. Kiitoksia niille seuraajille ketkä ovat kommentoineet ja seuranneet matkaa. Hyvää lopputalvea ja nautitaan elämästä :)
"Kun ohjaat mieltäsi uskomaan, että kaikki on mahdollista, alat myös nähdä enemmän mahdollisuuksia" -Ilkka Koppelomäki
KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com -KIITOS-