perjantai 15. lokakuuta 2021

10v tyttäreni salkku - Pienituloisen ponnistelua

 Lyhyesti tilannetietoa missä mennään. Blogin edellinen postaus toukokuulta ja nyt taas. Kesä tuli ja meni enkä kummemmin silloin blogia mieti. Tänä kesänä sattui kuitenkin sillä tavalla hassusti, että kun kävin kesäkuun alussa katsomassa pääsykokeita ammattikorkeaan niin heinäkuussa tuli tieto minun päässeen sinne sisään. Minulle tämä oli aika yllätys kun oletuksena oli sisäänpääsyn olevan vaikeaa ja olin ajatellut vasta syksyllä hakea oikeasti koulupaikkaa. No eipä siinä mitään muuta kun valmistautumaan kouluvuoteen. Elokuussa alkoi sitten sosionomin monimuotototeutus ja työpaikalta vähenneltiin hieman tunteja ettei käy matka liian raskaaksi. Pari kuukautta on koulua takana ja hassulta tuntuu opiskelu edelleen. Parisen kk on takana myös crossfit treenausta ettei vaan tarvitse miettiä liikaa vapaa-aikaa. 

Tulipa muuten tajuttua just, että omissa nimissä olevien AOT ja OST tilien sekä Coinmotionin kryptotilin tämän päivän yhteinen markkina-arvo ylittää 10.000€. Aikaisemmin olen iloinnut tämän rajapyykin ylittymistä laskien siihen mukaan vaimon salkut. Nyt kuitenkin riittää jo omissa nimissä olevat sijoitukset. Firma kasvaa ja tulevaisuus näyttää paremmalta taloudellisesti. Totuus on kuitenkin hieman erilainen nyt kun opiskelut häiritsee tulotasoa. Opintolaina kuitenkin tasoittaa pahimmat montut opiskelupolulla.

Sitten postauksen asiaan.



Tämä salkkukatsaus on nyt neljänne lapsemme 10v salkusta ja sarjan kolme ensimmäistä osaa löytyvät täältä (1)täältä (2) ja täältä (3). Ne kun lukee pohjalle niin tietää hieman mistä oikein on kyse.

Nopeasti kertauksena:

 - Salkut lapsille avattu joulukuussa -14
 - Kuukausisäästö 5€/kk 
 - Kolmen kk välein osto 15€ johonkin superrahastoon kohtuullisen tasapuolisesti








Salkku on kehittynyt ihan kivasti ja nousua on tullut. Salkun avaushetkellä tyttäreni oli vielä 3-vuotias ja 3kk päälle. Toisin sanoen ensimmäiset 3-vuotta hukattiin korkoa korolle ilmiöstä vaikkei sen vaikutus aivan älytön olekaan näin pienillä summilla. Prosentit kuitenkin ovat samat myös pienillä summilla ja jostain aina pitää lähteä. Katsotaanpa hieman euroissa mitä tyttäreni salkulle kuuluu. Pienenä lisähuomiona oikea syntymäpäivä oli viime kuun alussa ja kuvana oleva graafi on tältä päivältä. Toisena huomiona salkkuun ei ole sijoitettu vielä 600€ vaan vasta 589,99€ sillä siirrämme aina 15€ kerrallaan ja tässä on ollut jokin säätö, että siirtynyt kuukaudet hieman. 600€ pitäisi siis olla täynnä kun 10v on laittanut 5€/kk. Salkut eivät siis ole aivan vertailukelpoiset isosisaruksiensa salkkuihin nähden, mutta menkööt tällä tarkkuudella.

Esikoinen 10v    sijoitus 599,99€ ja tuottoa 211,45€ jolloin päästään 811,44€ salkkuun.
Poika 10v           sijoitus 599,99€ ja tuottoa 151,26€ jolloin päästään 751,25€ salkkuun.
Tytär-2 10v        sijoitus 600,00€ ja tuottoa 240,03€ jolloin päästään 840,03€ salkkuun.
Tytär-3 10v        sijoitus 589,99€ ja tuottoa 472,51€ jolloin päästään 1062,50€ salkkuun.

Jos joku ihmettelee missä kahdelta ensimmäiseltä sentit niin minäkin ihmettelen. Nordnet sen tietäisi ja jos oikein lähtisi laskemaan tätä sentin puuttumista korkoa korolle ilmiön pohjalta niin jo sadassa vuodessa vahinko alkaisi olla mittasuhteissa harmittaa isosti. Nyt se on vain sentti joten antaa olla. Ja nyt sama sentti puuttuu myös neljänneltä lapselta.

Onneksi pojan kannalta matka ei päättynyt 10v salkkuun, vaan jatketaan vanhempien toimesta ainakin 18v syntymäpäivään asti. Toivottavasti lapsi toteaa siinä kohtaa vielä jatkaa itse sijoittamista. Neljä eri tulosta näyttää hienosti senkin puolen, ettei ole ihan sama missä kohtaa salkusta ottaa rahat ulos, sillä pojan kohdalla 2018 lokakuun lopussa oltiin menossa alamäkeä jonka jälkeen onkin sitten vaan kiivetty ylös. Tytär-3 on saanut ylivoimaisesti eniten tuottoa ja kun vanhempien vuosisijoitus on 60€ tarkoittaa tuo tuotto liki kahdeksan vuoden etumatkaa alkuperäiseen säästämiseen perustilille. Väittäisin kannattavaksi toiminnaksi. 

Entä mitä kuuluu Esikoisen, Pojan ja Tytär-2 salkulle nyt? Esikoinen on nyt pian 14v ja hänen salkun markkina-arvo on 1732,1€ eli jotain on tapahtunut 4v aikana. Laskennallisesti meidän säästöt 18v aikana per lapsi olisi 1080€ ja aikaa on vielä lähes 4 vuotta 18v syntymäpäiviin. Nyt onkin jo ylitetty se mitä vanhemmat säästää. Hienoa nousua. Esikoinen on kuitenkin lievästi huijannut ja ostanut itse Handelsbankenin Usa-rahastoa 100€ ja kun se on nyt 126,33€ arvossa niin tämä pitäisi miinustaa tuosta esikoisen salkusta jolloin se on rahaa minkä vanhemmat on sijoittanut eli 1605,77€

 Poika on nyt pian 13v ja hänen salkun markkina-arvo on 1469,66€. Poika on siis noin 3v aikana saanut salkkuun reilun 718€ hyvää vaikka vanhemmat on sinne laittanut vain 180€ samalla ajalla. Hyvää tuottoa näinkin pienillä summilla. Mitä jos olisi muutama nolla perässä. 

Tytär-2 salkku on ehtinyt 10v syntymäpäivistä lihota nyt 1308,45€ arvoon eli yli 468€ nousua reilussa puolessatoista vuodessa. Korkoa korolle ilmiö toimii pienillä ja isoilla luvuilla aivan samalla tavalla ja kun luvut on pienet niin ei ole varaa jättää tämmöistä ilmiötä käyttämättä. Mitä pienemmät tulot sitä enemmän pitää hyödyntää korkoa korolle ilmiön vetoapua vauraamman tulevaisuuden saavuttamiseksi. Tytär-3 on saanut nauttia pisimpään korko korolle matkasta kun hänen salkku on avattu 3-vuoden iässä. Toki kaikille lapsille avattiin salkut samana päivänä ja ero tuleekin vain aloitusiästä. Itselleni yllätyksenä tuli silti tämä Tytär-3 salkun ylivoima muihin nähden. Erohan ei selity sillä, että salkku on kasvanut pisimpään korkoa korolle vaan kyllä suurin syy selittyy sillä kuinka pörssi nousee ja nousee jatkuvasti. Tytär-2 syntymäpäivien jälkeen sainkin nähdä ettei pörssi aina nouse kun koronakuoppa vei saldoja alas. Nyt ne ovat vain muisto ja edetään edelleen kohti korkeuksia... vaan kuinka kauan tätä nousua jatkuu??

Rikkaammalle summat ovat pieniä, mutta pienituloiselle nämäkin summat ovat merkittäviä. Voi valita ostaako lapselle kerran kuussa jonkun 5€ turhakkeen mistä on hetken iloa vai laittaako sen kasvamaan. Mielummin minä annan lapsilleni erilaisen mallin mistä he voivat sitten aikuisena tehdä omat johtopäätöksensä. Jos omat lapseni aikanaan tämän johdosta tekevät saman omille lapsilleen edes tuplaamalla summan ollaan jo oikeasti isojen asioiden äärellä. Näin kun sukupolvet toimisivat aina toisia viisaammin olisivat jälkikasvumme taloushuolet historiaa. Eikä tämän aikaan saaminen maksanut kuin 5€ kuukaudessa. Ja aikaa tietenkin sekä korkoa korolle ilmiötä.


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-