lauantai 17. kesäkuuta 2017

Talous alkaa sakata oikein urakalla

Yrityksellä meni paremmin kuukausi kuukaudelta. Palkoille alkoi päästä paremmin, mutta kassaan ei edelleenkään kertynyt mitään. Laskujen kanssa tuskailtiin niin yrityksen kun omien. Exceliä laskin jatkuvasti ja yritin perustella vaimolle, että jos tuloja on näin niin kuluja voi olla näin. Kaikki silti meni. Budjetteja laadittiin, mutta niissä ei pysytty. Materiaa myös saatiin kotiin. Tuli sitten aika kun pakkoliittyminen viemäröintiin alkoi olla konkretiaa. Säästöjä nolla eli puhelu pankkiin ja 15t remonttilaina josta viemäröintiin liittyminen oli vajaan 5t pommi plus työt. Kalliota piti räjäyttää ja yhteensä viemäröintiin upposi 7-8 t. Ja kohta oli taas rahat finaalissa. Itsekin käytin rahaa kun vaihdoimme autoa isompaan perheen koon niin vaatiessa ja etsin noin 5t auton. Rumat autothan rouva kielsi vaikka niitä olisin nettiautosta löytänyt paljon halvemmalla. Autoliike tarjosi tuohikorttia maksuun ja eihän se auttanut kun hieno sen auton piti olla. Tästä tein excelin missä oli tuohen oma suunnitelma ja maksoin sitä jatkuvasti enemmän ja seurasin kuinka monta euroa säästän kun maksan nopeammin. Ja laina lyheni mukavasti. Samaan aikaan rouvan himo lastenvaatteisiin oli kasvanut hallitsemattomiin mittoihin ja niitä tilattiin uusien mallistojen myötä ”osta nyt, maksa myöhemmin” tarjouksilla. Näistä en tiennyt mitään. Tiukkaa oli vaikka tulot olisi pitänyt riittää. Raha hallitsi omaa mieltä tai oikeammin sen puute. Välillä itseä kiukutti, että jos rouvakin ostaa niin minäkin voin ostaa. Pääosin kyllä jätin ostamatta, mutta joitain reissuja ym soin itsellenikin.
Säästäminen ei ollut onnistunut ja olinkin jo tullut tulokseen ettei tästä mitään tule mikäli rouva näkee tilit. Yksi vanha osuuspankin tili oli jäänyt roikkumaan poikamiesvuosilta ja aloin säästämään sinne salaa. Sainkin sinne jo päälle tonnin kunnes jokin lukuisista rahakriiseistä iski päälle. Ei ollut keinoa selvitä ja ruokaa piti saada. Rouva oli neuvoton ja minua ahdisti. Pelastus löytyi säästöistäni. Rouva ilahtui. Summa ei ollut mikään iso, mutta kohta rahaa tarvi ottaa lisää sieltä ja kun kätkö oli tullut näkyväksi oli sen määrä tyhjetä. Se siitä. Toinen yritys olikin sitten nostaa käteistä ja jemmata sitä työautoon. Ehkä noin 500€ olin saanut jemmaan kun taas tuli kriisi. Ruokaa piti saada. Kaikki keinot käytiin läpi ja kun vaihtoehtoja ei ollut niin lampsin nöyränä autoon ja hain 50€ setelin. Oho, sulla oli jemma. No ei ollut kauaa. Tyhjää haukkasi taas. En ymmärtänyt miksi rahat ei riitä ja vaadin rouvaa hillitsemään ostamista, mutta ongelma ei koskaan ollut hankinnoissa vaan siinä ettei raha riittänyt ruokaan. Muita hankintoja en suostunut maksamaan, mutta perheen edun vuoksi oli pakko aina nöyrtyä kun rouva tarvi rahaa ruokaan. Lapsille täytyi saada vaikka väkisin. Enhän voinut lapsia jättää nälkäiseksi ja ruokaan piti olla rahaa. Toki tiesin ja sanoinkin usein, että tämä on väärin kun joudun välillisesti maksumieheksi muihin hankintoihin kun niihin kuluneet rahat olisi kuulunut olla ruokarahoja. En vain ollut vielä löytänyt itsestäni sitä voimaa millä pystyin kohtaamaan rouvan manipuloinnin. Sisimmissään tarvitsin vaimoani enkä koskaan uskonut siihen, että voisin tuottaa hänelle pettymyksen niin, että rakkautemme sen kestää. Syyllisyys piti pinteessään. Se tunne oli minuun sisäänrakennettu. Ja kun rahaa paloi ja firmaa kupattiin liian suurilla palkoilla tuli rahojen kanssa aina vain lisää haasteita. Jonkin verran etua tuli kerran vuoteen maahantuonnin osingoista, jotka olikin aina jo kulutettu ennen niiden ilmestymistä tilille.

Lukuvinkki
Näihin aikoihin lukemiseni ei ollut vielä saanut tuulta alle joten laitan tähän vinkiksi itse aiheeseen nähden täysin irrallisen kirjan, Allen Carr – Stumppaa tähän. Eihän tämä oikeastaan edes ole toiminut omalla kohdallani. Miksi sitten suosittelen sitä johtuu siitä, että kyllä tämä silti toimii. Moni on tämän luettuaan lopettanaut. Olen tämän avulla voinut olla polttelematta pitempiä pätkiä vaikkakaan en vielä yli neljää kuukautta. Samalla kirja teki tupakointini itsepetoksen näkyväksi. Tämän luettua en ollut enää samanlainen tupakoitsija, joka kantoi aina matkassa täyttä askia ettei tupakat vaan lopu kesken. Tämä sai ymmärtämään kuinka tunnesidonnainen asia tupakointi todella on. Ei se nikotiini sinällään tai muu vaan se tunne. Pelko ettei elämästä saa enää nauttia. Pelko jäädä jostain vaille. Pelko ettei kuulu enää joukkoon. Pelko milloin mistäkin syystä. Tämän kirjan avulla sain itseäni haastettua ja sain ison muutoksen tapahtumaan itsessäni ymmärtäessäni, ettei minulle tapahdu yhtään mitään vaikka olenkin polttamatta. Kirjan ideahan on tietenkin onnistunut lopetus ilman, että jää edes kaipaamaan polttelua. Minun kohdalla se ei täysin toteutunut vaikkakin nytkin kirjoitan tätä tupakat loppuneena eikä ole mikään kiire mennä niitä hakemaan. Tupakointi on muuten aika typerää hommaa ja vahvasti koukuttavaa puuhaa J Älä aloita tai jos poltat niin lopeta J


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

6 kommenttia:

  1. Löysin ihan vahingossa tämän - mielenkiintoinen kirjoitus! Ja näkökulma toisenlainen kuin tavan sijoitusblogeissa, joissa vain kehitellään varallisuutta varsinaisesti esittelemättä tilannetta, jossa menot on olleet alkuaan pitkään tuloja suuremmat.
    Tsemppiä sinulle ja jatko kiinnostaa tietenkin suuresti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi. Itse olen vasta hiljattain alkanut lukemaan blogeja ja olen tutustunut vasta muutamaan blogiin mitkä näkyvät sivuillani. Olen samaa mieltä, että kiinnostavinta on nähdä se elämänkaari miten on lähdetty liikenteeseen niin saa paremman kuvan kokonaisuudesta. Saas nähdä mihin suuntaan tätä blogia vien sen jälkeen kun ollaan saavuttu nykyhetkeen. Toivottavasti saan pidettyä mielenkiintoisena myös sen jälkeen :D

      Poista
  2. Toivon, että nykyhetkessä oot saanut rouvasi kuriin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuo kuriin saaminen on vähän vaikeaa kun rouvalla on kuitenkin oma tahto :D Yhdessä tässä ollaan edelleen ja kasvetaan hiljalleen kohti vastuullisempaa otetta talouden hoidossa. Sen verran voin toki paljastaa, että haasteita on ollut ja tulee vielä varmasti eteenkin ;) Tarina jatkuu :)

      Poista
  3. Jätät vain sen seuraavan askin ostamatta ja polttamatta..

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista. Yksinkertaisuudessaan asiahan on juuri noin. Silti jos asiat olisivat näin mustavalkoisia niin uskoisin kaikkien ihmisten juuri tänään jättävän sen askin ostamatta :) Jokin siellä pään sisällä kuiskii vastaan ja saa aina sen yhden ostamaan. Lyhyen mielihyvän hakeminen usein voittaa pitkäaikaisen viisaamman suunnitelman. Niin taloudessa, terveydessä ja missä vaan.

    VastaaPoista