Kun kerrankin olisi palkka kunnossa, mutta työ ei maistu

Yrityksen liiketoiminnan myynnin jälkeen olin siis jäämässä työttömäksi ja katsoin mol.fi sivulta erilaiset vaihtoehdot ja soittelin muutaman myyntifirman läpi. Pääsin haastatteluun muutamiin firmoihin ja lopulta olin pääsemässä useampaan sisään joista valitsin siihen hetkeen parhaimman. Edelleen yritysmyynnin puolella jatkoin pyörittäen suunnilleen samaa aluetta kun yritykseni aikaan hieman eri sektorilla. Homma oli alkuun jopa mielenkiintoista ja rakensinkin liiketoimintaa kovasti. Tehtävänä oli vastata yksin useamman maakunnan alueen kasvattamisesta ja ansioni tulisivat kasvamaan sitä mukaa kun on enemmän massaa ostamassa tarvikkeita. Tuttua hommaa jo yritysajoilta. Olin kuulemma kovimpia tulokkaita ja myin laitteita kovaa vauhtia ollen ensimmäisen puolen vuoden aikana jopa eniten koneita myynyt myyjä. 

Palkkakin oli kohdillaan ja kun maksettiin kilometrit ja päivärahat niin sai vielä varmaa verotonta tuloa reilusti. Koko ajan eli 1v ja 3kk keskiarvoksi tuli tilille 3600€ kuukaudessa sisältäen heinäkuun jossa palkka jäi alle tonniin kun olin sen kokonaan lomilla ilman montaa virallista lomapäivää. Ja kuvaavaa oli se, että palkat kasvoivat loppua kohden ja kaksi viimeistä palkkaa olivat jo yli 5000€ mitä tilille siirtyi. Kuluja oli oman auton kuluminen ja bensat. Kuluihin voi laskea myös senkin, että kun yrityksen liiketoiminnan myin niin firman paku meni samaan kauppaan. Alkuun 1600€ -03 vuoden kiesi alle ja kun se oli niin ruma edustusautoksi niin vaihdatin sen puolen vuoden päästä -06 vuoden vastaavaan malliin. Paljon ajettuja molemmat autot ja uudempikin irtosi alle 5000€ ja vanhasta vielä hyvitettiin 1500€. Bensoihin upposi noin 200€ kuukaudessa. 

Hommassa oli vain muutama mutta. Olin koko homman ottanut vastaan vain siksi, että voin rauhassa etsiä itselleni opiskelupaikan sosiaali- ja terveysalalta. Alkuun raha sokaisi etten edes soitellut paikkoja, mutta kohta alkoi tökkimään töissä ja aloin järjestämään paikkaa. Myynti oli ihan kivaa silloin kun oli asiakastapaaminen sovittu, mutta inhosin yli kaiken aamulla lähteä istumaan autoon ja soittelemaan tapaamisia. Myöskin tyyli myydä tarvikkeita laitteisiin tuntui ahdistavalta. Tarkoitus oli myydä tietenkin varastot täyteen useiksi vuosiksi ja aina vain uusilla tuotteilla. Asiakkaalle oli kokoajan keksittävä uusi tuote käyttöön. Isojen pörssiyritysten kanssa toimiessa en tuntenut juurikaan sääliä, mutta pienempien yrittäjien kohdalla oli toisin. Raha ei enää merkinnyt kaikkea ja oman palkan takia en halunnut myydä liikaa yrityksen tarpeisiin nähden. Kollegat kertoili tapaamisissa kuinka oli saanut myytyä pikkufirmaan ison lastin ja minusta se tuntui vain ikävältä. Halusin toimia ihmisten hyväksi enkä ihmisiä vastaa ja niinpä olin tullut liian empaattiseksi myyjäksi. En sinänsä kritisoi myyntityötä ja voisin kuvitella sitä vielä joskus tekevänkin toisenlaisessa ympäristössä. Kuvaavaa oli motivaatiostani kuinka hommasin ensimmäisen 4kk aikana lähes 50 uutta asiakasta ja loppuaikana sitten 11kk aikana saman 50 asiakasta.

Olin jo kesälomille jäädessäni varma etten loman jälkeen palaa hommiin, mutta kun oppisopimuspaikkaa ei ollut löytynyt niin oli jatkettava myyntiä. Oli raskasta myydä ilman paloa myydä ja samalla pommittaa uutta työpaikkaa. Luulin miehenä kävelevän vain ovesta sisään ja saavan paikan, mutta sote uudistukset ja kikyt ym oppisopimuksen heikentämiset oli laittanut luukut kiinni. Kaikkialla sanottiin kuinka mielellään otettaisiin mies töihin, mutta kun ei tiedä mihin tämä suomen touhu nyt tulee menemään. Oppisopimusopiskelija nähdään yrityksissä vain ylimääräisenä kulueränä ja lain mukaan ei saa toimia esim. työparina. Laajensin hakukenttää niin, että olin valmis jo aivan perus hoitotyöhön saadakseni vain ammatin. Lopulta tärppäsi ja sain tammikuun alkuun alkavaksi oppisopimuspaikan. Mielenterveys oli se juttu mitä hain ja ajauduin vammaisten pariin. Ei ihan se mitä hain, mutta paikka kuitenkin. Kolmen vuoden diili matalapalkka alalle epäpätevän palkalla. Kuitenkin jatkaminen vanhassa oli mahdotonta kun joka aamu ahdisti lähteä myymään. Aikuiskoulutuspuoli olisi ollut lyhyempi diili, mutta aikuiskoulutustukeen ei huomioida verottomia palkan osia niin kun tuki olisi laskettu verotetun mukaan se olisi jäänyt vain noin 1500€ kuussa ja sillä ei perhettä olisi elättänyt. Yhtään helpommaksi irtisanomispuhelun soittamista ei tehnyt se, että tulotasossani kyseisessä firmassa oli selkeä nousu jo olemassa ja uusi itse hankkimani massa oli vasta aloittelemassa ostelurutiineitaan. Kuitenkin haaveeni oli tehdä työtä omien arvojeni pohjalta ja valitsin sitten opiskelutien.

Opiskeluni aloittaminen sattui myös siinä määrin huonoon saumaan kun taloutemme oli juuri saatu kuntoon ja olin sisäistänyt sen miten tasaisella kuukausisäästämisellä voi tehdä ihmeitä. Hyvästä palkasta on huomattavasti helpompi sijoittaa kun pienemmästä. Tarinan osuus alkaakin olla saapunut likelle nykyhetkeä ja ajattelin ruveta keräämään vanhoista tiedonmurusista koneen kovalevyltä erinäisiä exceleitä ja koostaa hieman niistä tämän hetkistä matkaa eurojen valossa ja kertoa hieman mitä on tullut sijoiteltua. Paljoa ei ole saatu aikaan ja jatkon kannalta pienet kuukausisäästöt ei varmaan aiheuta kovinkaan suurta mielenkiintoa näiden yli 50% säästöprosenteilla bloggaavien sijoittajien joukossa. Pikkurahalla kun ei paljoa hajautusta saa suorilla osakemarkkinoilla ja salkun nousu on hidasta kun länsimetron rakentaminen. Kuten blogin esittelyssä mainitsinkin niin teen tätä kuitenkin ensi sijassa omien sijoitusten seuraamiseksi ja kannustukseksi niille jotka ei saa mitään säästettyä. Sentissä on miljoonan alku.

Lukuvinkki

Anthony de Mellon Rakkauden tiellä kertoo meidän ajan ihmisten kyvyttömyydestä elää hetkessä. Näissä taloudelliseen riippumattomuuteen tähtäävissä blogeissakin mitä itse olen lukenut on usein esillä se kuinka elämästä olisi osattava nauttia nyt. Mikäli tavoite on se mikä määrittelee onnellisuuden niin silloin se estää elämästä nauttimisen ennen kuin missio on saavutettu. Toki nämä on usein tullut ilmi blogin ulkopuolelta tulevana epäilyksenä ja usein blogin pitäjä sitten on vakuutellut, että elämää eletään ja nautitaan jo nyt. Oikeastaan nämä jotka oravanpyörässä juoksevat kädestä suuhun eläen ovat enemmän tämän yhteiskunnan vankeja sillä heidän on vain juostava päivästä toiseen töissä elantonsa eteen. Toisaalta ei ole yhtä oikeaa tapaa elää ja jokainen vastaa viime kädessä itselleen siitä miten oman elämänsä elää. Kirjan kirjoittajahan oli intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti ja hänen tyylinsä on kirjoittaa kovin suoraa puhetta missä koko meidän rakentaman yhteiskunnan arvo joutuu todelliseen puntariin. Tämänkin kirjoittajan tuotoksia on useampia mihin kannattaa tutustua. Toisesta hänen kirjastaan Uudistuminen pieni lainaus ”Maailma on täynnä murhetta. Halu on murheen juuri. Murhe poistuu juurineen kun halu lakkaa” ja ”Maailma on täynnä murhetta. Murheen juuri on kiintyminen. Murheen poistaminen juurineen tarkoittaa kaikenlaisen kiintymyksen kitkemistä juurineen, kiintymyksestä luopumista. Minulla on haluja joiden tyydyttäminen ei ole onnellisuuteni ehto… Meillä kaikilla on kahdenlaisia haluja. Osa haluista on sellaista, että haluamme kaikenlaista. Jos saamme haluamamme, olemme onnellisia, ja jos emme saa – mitäpä siitä, harmin paikka. Se ei tee meitä onnettomaksi. Mutta meillä on toisenlaisiakin haluja, ja voi Luoja, jos emme saa haluamaamme – elämä muuttuu tosi surkeaksi. Sitä tarkoitan kiintymisellä.” Niin, helpommin sanottu kuin tehty. Joskus vain omien halujen pieni kyseenalaistus riittää ymmärtämään ettei kyseessä olekaan sen suurempi katastrofi vaikka elämä tuokin eteen jotain muuta mitä siihen hetkeen itse tilasi. Ehkä se on vain hyvä ettei kaikki toiveemme toteudu.