tiistai 2. huhtikuuta 2019

Katsaus viime vuoteen

Nyt viimein alkaa mies ja kirjanpito olla siinä kunnossa, että on aika viimein päättää vuosi 2018 ja jättää se taakseen. Eihän tässä olekaan kerinnyt vasta kun huhtikuu alkaa eli melkein aikataulussa mennään. Tälle vuodelle tuli päivitettyä omia seurantatapoja helpompaan muotoon ja toiveissa onkin, ettei helpommalla systeemillä jää asiat kasautumaan. Aikaisemman seurannan ongelma oli, että jokainen kuukausiraportti piti ensin päättää valmiiksi ennen kuin voi siirtyä seuraavaan kuukauteen sillä lukuja siirtyi aina edellisestä raportista seuraavaan keskiarvojen ym kokonaisuuksien takia. Tässäkin lajissa kehittyy :)

Lokakuun taisin vielä tänne blogiin raportoida joten avaan hyvin lyhyesti miten marras - joulukuu menivät. Marraskuussa tulojen ja menojen erotus oli 80€ plussan puolella ja kun tulosta parannellaan huomioimalla osan menoista kasvattaneen varallisuutta säästöjen, sijoitusten ja asuntolainan lyhennyksellä tuli summaksi 1440€ jolloin kuukausisäästöprosentti oli 26,4%. Asumismenot olivat ylivoimaisesti suurimmat 35% kun siinä meni 500€ ylimääräinen lyhennyserä kun tonttikaupan säädöt olivat jättäneet toisen lainan. Lasten kulut olivat seuraavana 22% ja kuukauteen osui mm ensimmäiset silmälasit jälkikasvulle sekä harrastusmaksuja yms. Ruokaan menikin sitten 19% ja autoilun kustannuksiin 11%. Kokonaisuutena kuitenkin plussan puolella ja siihen voi olla tyytyväinen. Tulot toki kuukaudessa n 750€ enemmän kuin 12kk ka eli enemmän olisi pitänyt pystyä lapioimaan säästöön. Menot tuppaa seuraamaan tuloja vieläkin vaikka paljon on oppia otettu vanhoista tavoista.

Joulukuun tulojen ja menojen erotus oli 75€ plussan puolella ja tulosten parantelun jälkeen jopa 1960€ joista valtaosa tuli asuntolainan lyhennyksestä sekä tonttisäätölainan pois maksusta. Kuukausisäästö oli 27,8%. Asumismenot olivat älyttömät 39% ja ruoka seurasi 17% osuudella. Joululahjoihin upposi 14% ja euromääräisesti mentiin päälle 1000€. Tämän kk tulot olivat 12kk ka jopa 2250€ isommat johtuen mm osingoista ja veronpalautuksista ja näin ollen prosentit eivät kerro mitään suhteessa viime kuuhun. Yhtäkaikki joulusta selvittiin kuivin jaloin pitkälti ylimääräisten tulojen johdosta ja normaalin kuukauden tulojen kanssa tulos olisi ollut katastrofi. Uskoisin tuloksen voineen olla paljon parempi mikäli kirjanpito olisi ollut normaalilla tasolla jolloin kuluja olisi seurattu kuukauden sisällä paremmin. Nythän nämä vuoden kaksi viimeistä kuukautta mentiin enemmän fiilispohjalla kun laskelmoiden.

Koko vuotta kun katsastaa jäi tilille tulevat eurot hieman alle 5t ja menot hieman päälle 5t erotuksen ollen kk kohden 135€ pakkasella. Toisin sanoen vuosi söi säästöjä ja meni vieläkin ylikulutuksen puolelle vaikka parannusta entiseen olikin runsaasti. Ei silti voi olla tuohon tulokseen tyytyväinen. Varsinkin kun ne tulonlähteet mistä vanhat säästöt on syntyneet on jo pian syöty ja jatkossa ei ole enää kauheasti tulossa pelastavia kuukausia. Luottamus tulevaisuuteen on kuitenkin vahvalla pohjalla sillä suuret laivat kääntyvät hitaasti ja kurssi on jo kääntynyt parempaan päin. Koko vuoden korjailtu tulos varallisuuden kasvua lähemmäs 14t mikä pitkälti selittynee asuntolainan vahvaan sulamiseen. 2017 kirjanpidosta puuttuu tammi - helmikuu mutta 10kk ka oli silloin pakkasella jopa 860€/kk niin siihen nähden kuukauden kulutuksia saatiin paranneltua 725€ ja jos päästään ensi vuodelle edes lähelle tuota korjausliikettä ollaankin jo reilusti plussan puolella. Vuosi on myös kasvattanut meitä henkisesti eteenpäin ja yhä enemmän alkaa materiaaliset tarpeet tuntua turhemmilta ja sitä kautta tuloksen parantumisen uskon olevan selviö. Töitä se tietenkin vaatii suurperheen kanssa, mutta taloustaidot paranee sitä mukaan mitä enemmän hakkaa päätään seinään ja oppii huomaamaan ne talouden kipupisteet. Tiedossa olevat ongelmat on paljon helpompi korjata kun tiedostamattomat.

Vuoden 2018 tavoitteena oli kasvattaa salkkua yli 7t ja loppuvuodesta se olikin ylitetty, mutta taisi laskea juuri vuoden lopussa hieman sen alle. Tätä kirjoittaessa ollaan kuitenkin jo se ylitetty ja ensi vuoden lopussa onkin sitten taas aika siirtyä uusille tuhatluvuille. Haaveena on kaksinumeroiseen salkkuun pääseminen, mutta se vaatiikin jo vähän enemmän. Toki itseä voi huijata ja laskea siihen vaimon salkun mukaan niin senkin sitten saavuttaa :)

Nyt uskoisin kirjoittelevan tässä kevään aikana blogin ajan tasalle ja aktivoituvani muutenkin kun elämässä on päästy seesteisempään aikatauluun mitä nyt sitten vaimo haluaa kaiken vapaa-aikani pois pystyäkseen keskittymään pääsykokeisiin lukemiseen :) Tämä vuosi tulee kuitenkin menemään vahvasti eteenpäin ja suunnitteilla on muutamia kivoja juttuja mistä kerron myöhemmin niiden muovautuessa eteenpäin. 2018 jää nyt tämän postauksen myötä taakse ja voin henkisesti viimein asettua vuoteen 2019 :) Kiitokset kaikille lukijoille matkani seuraamisesta!



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

2 kommenttia:

  1. Itsellä on kans alkuun ollut haasteita kun on alettu seuraamaan tuloja ja menoja. Tai minä niitä meillä seuraan, mutta en nyt 5kk aikana ole vielä ihan varma mikä olis paras tapa. Olen tehnyt kiinteän budjetin kuukautta kohden mutta kun ei ne kuukaudet tuppaa olemaan ihan samanlaisia. Iso perhe kun sairastaa oli tammikuun terveyskulut 250e ja olen budjetoinut karkeat 50e joka on yleensä riittänyt. Ihmettele siinä sitten kun budjetit venyy ja paukkuu.
    Mutta sama ajatus on itsellä päällä että tietoinen kulutuksen raju vähentäminen ja jokaisen ostoksen tarkempi pohtiminen täytyy pitkässä juoksussa vaikuttaa positiivisesti. Kyllä se vielä tästä, tsemppiä säästöjen keruuseen.

    laurisson

    Ps. Mukava kun postasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Monesti ne perusrutiineista poikkeamat näkyy menoissa ja tekee budjetoinnista haastavaa. Isossa perheessä näitä poikkeamia osuu lähtökohtaisesti jokaiseen kuukauteen :) Yksi iso oivallus on itelle ollut Tunnetalous kirjasta opeteltu tiliajattelu missä näitä yllättäviä budjetin ulkopuolisia menoja varten kerätään sama summa joka kuukausi omalle tilille meni se summa tai ei. Näin ollen talous ei kaadu näihin ylimääräisiin menoihin. Seuranta auttaa ratkomaan haasteet :)

      Poista