maanantai 6. toukokuuta 2019

Huhtikuu paketoitu

Taas on yhden kuukauden lukuja pyöritelty ja on aika avata sitä tänne ihmeteltäväksi. Huhtikuu ei hyvin mennyt ja selittelyä on tiedossa koko postauksen matkalta. Toisaalta selittely auttaa antamaan paremmin kuvaa taloudesta ja siksi kuuluukin asiaan. Kuukausi kaikkinensa ollut raskas vaimon lukiessa koko kuukauden pääsykokeisiin. Onneksi se on huomenissa ohi.

Aloitetaan kuluneen kuukauden tarkastelu tuloista mitkä olivat iso järkytys tässä kuussa. Ensinnä vaimon kotona oloa ei enää valtio katsele hyvällä ja tukieurot alkavat pienentyä lapsen kasvun myötä. Toisekseen myöskään minulla ei ollut mitään ylimääräisiä tuloja tähän kuukauteen ja netto jäi alle 2t. Kuukausi meni siis ilman mitään ylimääräistä kivaa ja kokonaistulot koko perheelle jäi alle 4t ja jos laskee viimeisen 12kk keskiarvosta niin yli tonnin pienemmät tulot kuin normaalisti. Alla vielä havainnollistava kaaviokuva. Ainoa kk jolloin jäätiin alle 4t ja kun vielä vuosi sitten huhtikuun tulot olivat 6895€ niin voi sanoa aika isoksi järkytykseksi tätä kuukautta. Ikäviä tämmöiset.


No jos ei tuo selittely tuloista vielä riitä niin katsotaan hieman menojakin. Ne olivat periaatteessa aivan linjassa. Laitan tähän alle heti vanhan tutun menoympyrän minkä kautta näitä lukuja on hyvä tutkia. Menoympyrästä puuttuu nykyään kaikki säästöt yms kun menot on vain 100% ympyrästä eikä ole enää suhteessa tuloihin. Eli asumisen menot on 34% menoista eikä sen kuukauden tuloista. Tällä hetkellä aivoni näkevät tämän fiksummaksi ja ehkä taas joskus eri tavalla :)


Asumisen menot siis vievät menoista aikas paljon liikaa. Tähän tehtiinkin nyt muutos kun sijoitusasuntoa varten kilpailutin pankkia ja siinä tuli samalla katsottua hlökohtaista puolta ja lainanmaksuerää. Jatkoin vanhan pankin asiakkaana, mutta otin 300€ pienemmän lyhennyserän asuntolainaani. Sijoitusasunto on siis yrityksen alla eikä näy näissä luvuissa. Ensi kuussa asumisen menot varmasti pienemmät. Lisäksi siinä tietenkin oli vesimaksu (3kk välein) sekä vuoden isoin sähkölasku niin nekin nostavat asumisen menoja kivasti. Ruokamenoissa enää harvoin päästään alle tonnin eikä tässäkään kuussa käynyt niin vaikkakin tämän vuoden pienin lukema saatiin tähän kuuhun. Muut kulut sisälsivät loman kustannuksia mitkä ovat kaikki edessäpäin sekä mm laseriin kasetti sekä ompun uusi laturi. Ei siis mitään aivan typeriä juttuja, mutta rahaa meni silti reilumman puoleisesti. Autotkin kävivät öljyn ja suodattimen vaihdossa samalla toiseen jarrupalat ja molempiin renkaat. Olisihan nuo menot voinut välttää tekemällä ite mut eipä kiinnosta autojen laitto. Joskus tehny mut paljon kivempi ku muut tekee. Kulujahan se nostaa. Muut luvuthan olivat oikeastaan pienempiä normaaliin nähden ja enemmän tavoitteen suuntaisia. 

Innostuin tuosta hienosta tulot kaaviokuvasta niin tein vastaavan menot kaaviokuvan sitten vertailukaveriksi. Näissä 12kk tuloissa ja menoissa on se lohdullista, että se on silti reilut parisen tonnia plussan puolella. 


Huhtikuun tulot olivat siis alhaisimmat pitkiin aikoihin ja näköjään syyskuussa on ollut ainoastaan menot näiden tulojen vaatimalla tasolla. Nyt siis takkiin tuli tässä kuussa jopa 550€. Kuten alussa totesin 12kk keskiarvoa tonnin pienemmistä tuloista niin siihen peilaten en ole kovin kauhuissani tuosta miinuksesta. Normituloilla olisi ollut semmoinen +-0 kuukausi. Toki pieni riskihän siinä on, että normitulot alkavat ollakin tuota mitä huhtikuussa tuli ja silloin täytyy reagoida näihin menoihin selkeästi kovemmin. Tulot ovat nyt hetken aikaa vähän heikommat vaikkakin on vahvaa uskoa niiden kääntymisestä nousuun pitkässä juoksussa. Menot ovat silti helpoiten hallittavissa ja niitä täytyy vielä tsekata. Toki eläminen menee kituuttamiseksi jos kaikki kulutus jää pois. 550€ pakkasta tässä kuussa on kuitenkin selkeä signaali tarkistaa vielä niitä menoja. Onkohan ne kaikki ihan pakollisia. 

Pakollinen hokkuspokkustemppu vielä ja muutetaan miinukset plussaksi laskemalla kuukauden säästöprosentti. Eli 8,35% saadaan tähänkin kuuhun kiitos asuntolainan reilun lyhennyksen.

Huhtikuu on myös hyvä esimerkki siitä miten yksittäisestä kuukaudesta ei voi tehdä liian isoja päätelmiä. 12kk ka antaa plussatuloksen ja se on paljon tärkeämpää kun se mitä yhdessä kuukaudessa tapahtuu. Hereillä on kuitenkin oltava sillä reagointi on helpompaa nyt kun vasta silloin kun 12kk ka on jo miinuksella. Tämä kk oli oikeinkin hyvä herättäjä. Silti tässäkin kuussa on Nordnettiin laitettu jotakin hyvää ja BoN tilille siirtyi 600€ jemmaan. Maratonissa on tärkeämpää kokonaisuus kun juuri juostu satametriä. Matka jatkuu ja fiilis on hyvä :)



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

6 kommenttia:

  1. Hmm.. Ite olen kans pyöritellyt ja pyöritellyt parasta tapaa tehdä laskelmia ja samaan olen päätynyt. Menot menoina, prosentit menoista ja säästöt kokonaan erikseen jos/kun niitä saa tiristettyä. Ja mainita häätyy et Kyllä tuo tonnin ruokalasku kuulostaa kovalta vaikka isoa perhettä sieläkin pyöritetään. Saapa nähä millä aikataululla tuo just leivottu tulokas tässä omassa kokoonpanossa alkaa laskua nostamaan. Aikalailla 100e/kk/hlö on meillä ollut ruokakulut. Toki lasten kasvaessa tämä mieslauman keskiarvo varmasti nousee.

    Noh, välillä on hyviä kuukausia ja välillä heikompia. Maratoniksi tämän itekin miellän. Sijotusasunnon ostohaaveet siintää allekirjottaneellakin kaukana horisontissa. Jokatapauksessa kuuntelin tänään #rahapodin Kotitalouden kulutuksen ABC (tai jotain sinne päin) ja sain niin varmuutta siitä että oikialla tiellä ollaan.

    Ps. Mulle jäi postauksesta epäselväksi että mistä tuommosia bonareita sijotuksiin tungetaan tappiollisina kuukausina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 100€/kk/hlö on oikeinkin hyvä tavoite ja joskus voi jopa päästä sen alle. Siinä ne meillä pyörii eli nyt kun osaa edes alkeellista matematiikkaa niin siinä on suurperheen koko haarukoitu ;)

      Rahapodi on itelläkin säännöllisessä kuuntelussa ja suosittelen sinulle myös ostan asuntoja podcastia. Sijoitusasunnon ostaminen ei välttämättä ole niin mahdottomuus kun ensin saattaa kuvitella ja kuten eräässä valmennuksessa Mikko Sjögren sanoi "sijoitusasuntoja ei osteta etuovesta vaan takaovesta" elikkä verkostoitumalla alkaa löytämään niitä kohteita mitkä ei koskaan etuoveen edes päädy. Suosittelen ottamaan selvää ja kyselemään.

      Juu tuo bonari oli ehkä hieman hämäävä tässä kuussa, mutta sen kohtalo on selitetty maaliskuun kuukausikatsauksessa. Eli sain ylimääräistä rahaa maaliskuun lopussa jonka ehdin lapioida säästöön vasta huhtikuussa :) Eli ei sen ihmeellisempää taikatemppua

      Poista
  2. Olen lueskellut suurella mielenkiinnolla sun blogia, tosi mielenkiintoista seurata teidän tilannetta. �� Mua kuitenkin jotenkin hämää nuo luvut tuloissa ja menoissa. Mistä nuo yli 4000 € tulot muodostuvat? Kerroit työskenteleväsi tällä hetkellä lähihoitajana ja vaimosi on kotona lasten kanssa. Kuulostaa tilanteeseen nähden suurilta yli 4000€ €:n tulot (ja menot), meillä kahden korkeakoulutetun vanhemman palkkatulot nettona olivat yleensä 3500-4000€ kuussa. Tällä hetkellä ansiotulot ovat paljon tuostakin pienemmät kun olen itse vanhempainvapaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kävinkin jo vastavierailulla ja sinullakin oli blogi aluillaan ja taloustilanteesi oli kadehdittavan hyvällä mallilla verrattuna omaani ;) Lisäksi sijoitusasuntosi herättivät mielenkiintoa ja niistä lukisin mielelläni hieman pidemmänkin tarinan. Velkamääräsikin oli niin alhainen, että isosti vivuttamalla voisit nopeasti saavuttaa moninkertaisen salkun, mutta opiskele ensin asia kunnolla, että tiedät varmasti mitä teet :) Hyvin tuntuu kyllä jo menevän nytkin ja jos velka ahdistaa niin tuokin tilanne on jo todella hyvä.

      Joo luvut saattavat hämmentää ja nyt mm tässä kuussa tulot jäivät alle tuon 4t nettorajan. Vaimon tilin kautta kulkee pieni asumistuki, kodinhoidontuki, lapsilisät sekä s-bonukset. Kun on useampi lapsi niin lapsilisät muodostavat isomman osuuden kun 1-3 lapsen talouksissa. Kodinhoidontukeakin maksetaan jos kotona on alle 3-vuotias ja silloin myös muut alle kouluikäiset huomioidaan ja silloin tämäkin summa on isompi. Bonuksiakin tulee kohtuullisesti kun ruokaostokset isossa perheessä on isommat ja keskitetty s-ryhmään. Lisäksi summiin lisätään kaikki mahdolliset lisätulovirrat jos on myyty esim lastenvaatteita tai minä tehnyt jonkun pikkukeikan. Lisäksi vanhempainrahakaudella vaimoni on saanut enemmän kun mitä nyt kun tämä vanhempainraha on loppunut. Tulot siis nyt jatkon kannalta on vaikea saada ylittämään tuo 4t, mutta toisaalta suunnitelmia ja virityksiä on millä lähihoitajan työstä siirrytään yrittäjänä tekemään mt puolen töitä matalan kynnyksen tavoilla. Aika näyttää miten asiat menee ja tavoite on nostaa tulotasoa.

      Poista
  3. Kiitos ja tsemppiä jatkoon! Joo en ole koskaan ennen ollut innostunut sijoittamisesta, enkä olisi voinut uskoa jonakin päivänä seuraavani sijoitusfoorumeja ja talousuutisia. Äitiyslomalla on vihdoinkin aikaa ja inspiraatiota toteuttaa sijoitussuunnitelmia. Mulla on tosiaan
    käynyt satumainen tuuri, sillä olen saanut melkein 10 vuotta sitten suuren perinnön yllättävältä taholta, mitä olen sitten pyrkinyt sijoittamaan mahdollisimman järkevin ja riskittömin tavoin. Mun luvut blogissa näyttävät varmaan jopa provosoivilta - olenhan kultalusikka suussa syntynyt enkä mikään kovan luokan sijoittajaguru. Toisaalta blogin aloitus tuntui henkireiältä, sillä en ole voinut puhua omista talousasioistani ääneen omalla työpaikalla tai edes omalle lähipiirille. Seuraavana sijoituksena on pohdinnassa uudempi kohde keskustasta, johon voisin hyödyntää sitten suurempaa velkavipua. Nyt tuntui itsestä hyvältä, että saan asunnoista mukavaa kassavirtaa hoitovapaalla, eikä tarvitsisi silloin turvautua syömään kuormasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet nyt aloittanut. Sijoittamisen aloittamisessa aina paras aika olisi ollut jo kauan sitten ja seuraavaksi paras on tänään. Kun omat rahat on pelissä mukana niin sitä kummasti alkaa myös oppimaan ja haluamaan oppia. Blogiyhteisöt ovat siitä mukavia, että kommentoimalla saa keskustelua aikaan ja sitä kautta oppii taas lisää itseä kokeneemmilta. Toisilla on kultalusikka suussa syntyessään ja eivät silti menesty. Toiset lähtevät pohjalta ja ohittavat tuon kultalusikka suussa syntyneen. Ratkaisevaa on oman osaamisen rakentaminen pala palalta. Voit koska tahansa kysyä keneltä tahansa mielenkiintoista blogia pitävältä ja hyvin suurella todennäköisyydellä saat vastauksena yhden vaihtoehdon lisää. Oma polkuni on ollut ensin kirjat ja blogit ja nykyisin enenevässä määrin valmennukset. Taloudesta ja sijoittamisesta on hyvä puhua niiden kanssa ketkä niistä asioista ovat omakohtaisesti kiinnostunut. Ennen minulla ei ollut ketään kenenkä kanssa näitä sparrata, mutta nykyisellään tiedän kenelle soitan kun on kysyttävää ;)

      Poista