keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Fiiliksiä ensimmäisestä myynnistä salkusta

Minulla on firma jonka kautta vuokrailen halleja sekä asuntoa. Yhtiökumppaneita tuli mukaan heti kun toiminnan päätin aloittaa ja annin kautta sain kaksi kaveria mukaan ja kassaan katetta. Homma alkoi parisen vuotta takaperin ja vauhti on ollut rauhallista. Kassavirta ei kuitenkaan vielä näin pienellä toiminnalla mahdollista kovin helposti uusien kohteiden ostoja niin kaverini päättivät lisätä osuuksia firmaan saavuttaakseen samalla myös osakemäärissä allekirjoittaneen osakekannan. Ilmoille heitettiin pienempi summa mihin he olivat valmiita sekä myös isompi summa jonka jälkeen olisi meillä ollut tasasummat osuuksia. Anti sovittiin tähän kesän loppuun.

Sattuipa pohjoisen kollega löytämään sopivan ostettavan kohteen ja tarjosi siitä. Samaan syssyyn minäkin yövuoron alussa löysin sopivan kohteen ja mietittiin josko ostaisi toisenkin kohteen varsinkin kun tarjous ei ollut mennyt läpi vielä pohjoisen kohteesta. Oma kohde piti ostaa niin sanotusti heti kun sille olisi ollut muitakin ottajia mikäli en olisi täkyyn tarttunut. Kohde oli reilusti halvempi kun seuraamani kohteet yleisesti ja päätin sitten kohteen ostaa. Kaikki hyvin tässä kohtaa.

Yövuoron päätteeksi lähdin ajelemaan kotiin ja yhtäkkiä tuli kummallinen fiilis ja aloin laskea väsyneenä kassan tilannetta ja kohteiden yhteishintaa jne. Totesin kauhukseni etten ollut toiminut kovin fiksusti vaan vauhtisokeus oli iskenyt. Eihän kaverit ollut missään vaiheessa luvanneet tasata osuuksia vaan puhuneet kokoajan pienemmästä summasta. Eikä toinen kaveri ollut missään vaiheessa edes luvannut varmaksi rahoituksen järjestymistä. Oho. Laskeskelin joutuvani soittelemaan pankkiin mikäli asiat ei suju ja neuvottelemaan rahoituksen puuttuvalle summalle ja sekään ei välttämättä onnistu. Ja sitten pohjoisen kaveri vielä ilmoitti tarjouksen menneen läpi ;)

Kaverit kuitenkin saivat rahoituksen järjestetyksi niin, että toinen sai maksettua annin etukäteen niin, että selvittiin käsirahasta ja toisen kohteen maksusta. Kassa oli huolestuttavan tyhjä. Toinenkin kaveri sai rahoituksen kasattua ja rahat tilille juuri ennen kun toisen kohteen loppusumma piti maksaa. Kassa olikin lähes tyhjä ja päätin itsekin osallistua antiin pienellä summalla kassan tasapainottamiseksi. Tässä kohtaa laskuja tuli "yllättäen" juuri kun luuli kassan riittävän ja sitten piti odotella vuokria saadakseen maksuja eteenpäin. Ja kun yleensä vuokrat tulivat ajoissa niin tietenkin juuri nyt niistä tuli pari myöhässä. Kuinka sattuikaan. Omaa antirahaa en halunnut siirtää ennen kuin olin tietoinen saanko rahan pankista.

Pankilta pyysin remonttilainaa kotiin 25-30 tuhatta keittiön sekä pesuhuoneen ja saunan remontointiin. Samaan yhteyteen pyysin tämän pienen sijoituslainan. Kuinka ollakaan pankki antoi remonttiin rahat kuitteja vastaan muttei suostunut rahoittamaan sijoituslainaani millä olin ajatellut suorittaa annin. Tässä kohtaa harmitti valtavasti varsinkin kun asialla oli kiire akuutin kassakriisin takia ja aina kun selvisi jostain laskusta niin uusi tuli heti perään. Olin vielä ajatellut käyttää remontin rahat vaivihkaa antiin, mutta pankki oli ovelampi ja lupasi siirtää rahaa remontin edistyessä kuitteja vastaan. Vaihtoehdoksi jäi sitten kaivaa omista säästöistä tuo antiin menevä summa.

Kuinka pahalta se tuntuikaan pienen salkun omaavana joka hitaasti on saanut salkkua kasvamaan joutua myymään sitä pienemmäksi. Juuri kun olin tavoittamassa uutta ath lukemaa eli kymppejä vain puuttui 8t rajan rikkomisesta. Ei se auttanut. Osan rahoista järjestin BoN tilin säästöistä, mutta silti jouduin myymään supereita kutakin tonnilla pois. Kuinka turhauttavaa. Vaimonkin salkulla käytiin rosvoamassa kun vaimoni nimi löytyy myös firman osakasluettelosta. Ei auttanut vaikka kuinka selitti asiaa itselleen, että eihän tässä siirretä kuin sijoituseuroja vain toiseen sijoitukseen. Pahalta tuntui kun salkku suli vaikka sen kasvattaminen on ollut niin suuren vaivan takana.

Nyt kun tapahtuneesta on kulunut riittävä suruaika eli parisen viikkoa alkaa mieli näkemään tilanteen positiivisempana. Onhan se mahtavaa, että minulla ylipäätänsä oli nämä osuudet salkussa mistä luopumalla sain järjestettyä rahoituksen. Ja kyllähän vuokraustoiminnan tuotto on paljon kovempi kun mitä olen salkullani saanut. Eihän tämä ollut ollenkaan huono diili vaikkei se toivottukaan. Verollehan tuosta vielä joutuu. Ja jäihän minulle vielä salkku jossa silti jotakin jäljellä. Eihän tämä nyt niin huonosti mennyt.

Kaikkinensa isoa opetusta puskurien merkityksestä. Mikäli vauhtisokeutta ei olisi tullut olisi paljon stressiä jäänyt kokematta vaikka toisaalta nyt tilanteen ollessa selvä on tuotosta kivempi nauttia minkä vauhtisokeus mahdollisti. Totuus on kuitenkin se, että vaikka nyt selvittiin kuivin jaloin sain arvokkaan kokemuksen itsestäni sijoittajana. Myyntinappi on tuttu ja tiedän sitä voivan vastaisuudessakin käyttää mikäli euroja satun tarvitsemaan. Itseä vartenhan ne lopultakin kerätään. Toisaalta opin myös sen etten todellakaan halua ajaa enää firman kassaa ahtaalle jolloin joudun menemään salkun tyhjennykseen.

Elämä kuitenkin jatkuu ja matka on mielenkiintoista. Vuokraustoiminta on jo pitkään ollut laskelmissa se minkä varjolla taloudellisen vapauden voin oikeasti saavuttaa. Salkkuni ja sinne sijoittamani pienet eurot eivät siihen olisi millään kyenneet. Kuluja on liikaa tuloihin nähden, ettei salkkuun saa lapioitua yksinkertaisesti tarpeeksi. Ei sitten millään. Pieniä murusia vain. Jatkossa kasvatetaaan salkkua ja odotetaan milloin firman kassa on kasvanut taas siihen mittaan, että voi ostaa lisää. Ja lainaahan saa aina lisää firmalle mikäli sopiva kohde eteen tulee ja ei jaksa odottaa. Vipua vuokraustoiminnassa vasta vaivaiset 65% eli hurjimpiin sijoittajiin peilaten olen seiftillä linjalla liikenteessä. Vai onko se paljon :) Olo olisi kieltämättä kuitenkin paljon turvallisempi mikäli oma hlökohtainen talous ei olisi tälläistä via doloroosaa, mutta pärjätäänhän tässä näinkin.

Millaisia fiiliksiä sinulla herättää salkun tyhjennysmyynnit? Harkitut luonnollisesti aivan eri asia kun akuutin kassakriisin aiheuttamat myynnit. Yhtä kaikki sijoittaminen kannattaa sillä sitten on ottaa kun jotakin tarvii. Ei tää oo niin vakavaa :)


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

2 kommenttia:

  1. Minulla on välissä ainakin kahteen kolmeen kertaan koko osakesalkun tyhjäksi myynti. Minulle osakkeet ovat olleet vaikea sijoitusmuoto ja olen todella helposti myynyt koko salkun pois, kun asuntosijoituspuolella on löytynyt paremmin tuottava kohde ja lisäksi kun salkku on ollut plussalla 25 pinnaa. Mitään järkeä tuossa ei ole ollut (verotus), mutta jostain syystä olen itse ollut tyytyväinen. Muuten olisin pitänyt pääomaa käyttämättömänä makaamassa tilillä, kun kuitenkin aina kestää hetken ennen kuin asuntosijoitukseen pääoma on kasassa. Lisäksi minusta on ollut ihan ok ottaa riski, että osakekurssit laskevat ja pääomani sulaa (varsinkin kun nyt tuurilla, ajankohdan loistavuuden, kurssinousun aikana aina olen saanut osakepääoman kivasti kasvamaan.). Nyt olen päättänyt, että osakesalkusta en enää myy hajautuksen takia. Haluan hajauttaa osakkeisiin. Mutta tuo onkin minun heikko kohta. Jos tulisi timanttisijoitus asunnoissa vastaan ja se olisi pääomasta kiinni, niin möisinkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Itselle salkun seuraaminen on sinänsä konkreettisempaa omaa rahaa kun taas yrityksen varallisuuden nousu "hyödyttää" vasta kun se on omalla tilillä. Siksi jotenkin on ollut tunnesidettä paljon enemmän tähän salkussa olevaan rahaan. Fakta kuitenkin on omien lukujen valossa se ettei salkun arvolla ole suurtakaan väliä tässä kohtaa kun painopiste ja tuotto on niin paljon vahvemmin vuokraustoiminnassa.

      Poista