tiistai 4. syyskuuta 2018

Kesä pakettiin ja nettovarallisuuden laskemista

Hei taas blogini lukijoille. Hävyttömän pitkä tauko ollut kirjoittamisessa, mutta kesälomat on lomailtu ja kesällä ollut niin paljon kaikkea ettei blogi ole ollut prioriteettilistan kärjessä. Koulua vielä käyn vuodenvaihteeseen asti ja ehkä keväämmällä sitten loppuharkat on saatu jossain vaiheessa hoidettua ja alkaa tahti rauhoittua. Aika on rajallista.

Otan tähän nyt alkuun lyhyen otannan miten kesä meni talouspuolella. Alkuun vähän yritykseni toiminnasta. Ostin aika lailla vuosi sitten ensimmäisen hallikiinteistöni valmiilla vuokralaisella ja se on pyörinyt nyt vuoden omalla painollaan. Toisen hallin ostin sitten heti perään ja sain sen vuokralle marraskuun alusta lähtien. Kolmas halli tuli ostettua toukokuun lopussa ja se on ollut nyt kesäkuun alusta vuokralla. Hallit ovat tähän asti osoittautuneet mukavaksi sijoitusmuodoksi ja toiseen halliin jouduin tekemään juuri uuden vuokrasopimuksen kun vuokralainen vaihtui. Muutoin hallit ei ole työllistäneet juurikaan. Luvuista ei nyt tässä kohtaa vielä sen enempää, mutta ehkä joskus voin avata tämän sijoitusmuodon lukuja omassa katsauksessa. Halleja varten minulla on osakeyhtiö ja siihen tuli mukaan vuosi sitten pari kaveria niin ei tarvi yksinään pakertaa. Yksin pääsee nopeammin tuloksiin, mutta yhdessä pääsee yleensä pidemmälle :)

Kesäkuu oman talouden puolelta meni yllättävän hyvin. Kuukausisäästöprosentiksi saimme lopulta 29,98%. Tulopuolella pääsimme jopa 4850€ mikä meidän perheelle on nykyisellään kova suoritus kun itse opiskelen ja vaimo on vielä äitiyslomalla. Menopuoli jäi hieman alle 4300€ eli talous oli lähes 600€ ylijäämäinen kesäkuun osalta. Kesäkuussa tuli lähdettyä koko perheellä lomareissulle jonka kuluja kylläkin enemmän meni heinäkuun puolelle. Asumisen menot olivat ne suurimmat menoerät 27% ja muut menot kategoria tuli toisena 22% ja ruoka sitten kolmantena 21%. Lasten kuluihin upposi tässä kuussa 10% summan ollessa vajaat 450€. Lasten vaatteisiin meni jonkin verran yli 200€. Kokonaisuudessaan kuukausi oli aivan hyvä ja nordnettiin meni taas jotakin pientä supereihin ja etf-kuukausisäästöön.

Heinäkuussa tulot jäivät sitten alle 4300€ ja kulut olivat jopa yli 5000€ eli kesäkuun ylijäämä tuli tässä kuussa kulutettua ja ei aivan sekään piisannut. Kuukausisäästöprosentiksi tuli kuitenkin 3,57% kun mehän laskemme asuntolainan lyhennyksen osuuden säästöksi toisin kuin monet muut bloggaajat. Asumisen menot olivat taas kärjessä 26% osuudella ja ruoka tuli toisena 22% osuudella. Autokulut olivat kolmantena 17% osuudella kun maantie nieli kesän lomareissulla dieseliä sekä molempien autojen vuoden liikennevakuutus tuli maksuun. Onneksi on autotili erikseen ja siellä oleva puskuri riitti näihin kuluihin. Muut menot olivat sitten 16% lomareissun ollessa siinä suurimpana yksittäisenä kuluna yli 600€ summalla. Lapset kategoria oli tässä kuussa 9% summan ollessa aika sama kuin kesäkuussa ja lasten vaatteiden osuus hieman alle 200€. Nordnettiin taas lapioitiin hieman rahaa tulevaisuutta helpottamaan. Kokonaisuudessaan kuukauden talous oli katastrofaalinen eikä näitä kestäisi, mutta onneksi kesä on kerran vuodessa ja taas on pitkä syksy aikaa ladata paukkuja jouluun ja taas kevät aikaa valmistautua tulevaan kesään ;) Elämä on elettävä ja varmasti tästä kesästä jäi taas jotain myös lasten selkäreppuun. Kissanpentu nyt ainakin mikä tarttui mukaan itäsuomesta ystäväperheen luota. Kiitokset siitä :)

Elokuussa tulot jäi alle 4500€ ja kulut olivat lähes 4700€. Hieman yli 200€ jäätiin tässäkin kuussa pakkaselle. Kuukauden säästöprosentti 14,85%. Asumisen menot totutusti isoimmat 22% osuudella ja toisena seurasi autokulut 19%. Katsastus täytyi hoitaa ja sitä varten sakkokumit edestä vaihtoon ja muutama poltin. Autossa olikin joku kallis ksenoni ja sekin rokotti enemmän kuin tarpeeksi. Auto kuitenkin ykkösellä läpi. Ruokaan meni 16% joka oli vain vähän yli 800€ mikä tarkoittaa meillä erittäin onnistunutta kuukautta vaikkei kenelläkään vissiin ollut edes nälkä. Kait kauppareissut osuivat niin että tähän kuuhun niitä tuli vähemmän. Kostautuu varmaankin sitten syyskuussa ;) Muut kulut olivat 14% ja tästä iso kiitos kuuluu talon remontointiin menneisiin euroihin. Onpahan talo viimeinkin edes jotenkin valmiina myyntiin. Lapset kategorian kulut olivat 12% ja jopa yli 600€ kun harrastuksia varten piti hommata vähän välineitä yms. Lasten vaatteisiin meni 150€. Huvipuisto tuli myös nähtyä, mutta onneksi meidän talouskasvatus lapsille mahdollisti sen, että kuukausirahoista oli neuvottu säästämään ranneketta varten ja näin ollen jokainen osallistui edes hieman rannekkeisiin. BoN tilille saatiin pitkästä aikaa laitettua 300€ kasvamaan korkoa ja Nordnettiinkin lapioitiin tässä kuussa yli 200€. BoN laskee nyt sitten talletuskorkonsa lokakuusta alken 1,75% - 0,75%, mutta enpä tiedä parempaakaan säästökohdetta tähän hätään niin jatkamme edelleen heidän asiakkaana. Kokonaisuudessaan kesä ei tehnyt hyvää puskureille ja tästä onkin nyt ruuvia kiristettävä syksyä kohti.

Kuukausiseuranta alkaa nyt katkeamattomana kattaa jo 18kk otannan ja tein nyt seurantaan uuden sarakkeen missä seuraan viimeisen 12kk keskiarvoa. Se osoittaa ettei tulotaso ole heilahdellut juurikaan koko otannan ja viimeisen 12kk osalta, mutta menopuoli on pienentynyt 174€ kuukautta kohden. Kokonaisuudessaan menoja on vieläkin liikaa tuloihin nähden ja puskurin kerryttäminen vaatisi hieman vielä tsemppaamista. Suunta on kuitenkin oikea ja alamme olla lähempänä vaimoni kanssa yhteistä talousajattelua. Rahasta riitely on vähentynyt sitä mukaa kun molemmat ovat saaneet nähdä jo 18kk ajan omien valintojen seuraukset suoraan excelistä. Vaimoni luki myös kesän aikana Erilainen ote omaan talouteen kirjan joka itselläni nyt luvussa. Sekin toi omia uusia oivalluksia. Itse taas luin Päästä irti, Vapaudu tunnelukoista joka on vaimollani nyt luvussa. Sieltä ne tunnemaailman ongelmat saa taas tulla näkyväksi ja ehkä pikkuhiljaa osaa päästää irti omista haitallisista tavoistaan. Kehitystä yhtä kaikki ja kasvamista ihmisenä taas himpun verran paremmaksi.

Viimeisin nettovarallisuuslaskelmani oli tehty 2.12.17 ja tästä kun oli vierähtänyt tovi alkoi myös olla vaikeampi nähdä missä se oma talous todella nyt menee ja mutu alkoi vallata alaa. Puskurien pienentymisen mukanaan tuoma stressi sai olon sellaiseksi ettei ollut kovinkaan ruusuista kuvaa siitä miten nettovarallisuus on kehittynyt. Tätä stressiä poistaakseni päätin laskea auki nuo luvut ettei tarvitsisi pelkällä epätietoisuudella murehtia maailmaa. Laskin luvut auki ja nettovarallisuus olikin kasvanut viime laskelman 62.600€ jopa 72900€ :) VAU. Olemme perheenä nyt ylittäneet jo 70t rajapyykin ja suunta oli kuin olikin oikeanlainen. Tietenkin kaikkein isoin kiitos siitä kuuluu asunnon lyhentämisen vaikutuksesta. Monihan jättää laskelmissaan oman asunnon huomioimatta perusteella, että jossakin on ihmisen aina asuttava. Kuitenkin itse näen tämän erittäin tärkeäksi pitää laskelmissa mukana kun esim vuokralla ollessa nettovarallisuus ei saa tätä vipuvoimaa kasvuun. Luvut kertoivat tietenkin ikävää kuvaa siitä, että käteisen määrä on pienentynyt ja siihen pitäisi saada muutosta. Nordnetin puolella vaimoni kuitenkin oli ylittänyt salkullaan 2t rajan ja oman salkkuni pitäisi saavuttaa tässä kuussa 7t rajan. Vuosi sitten tavoitteeni oli ylittää 6t rajan mihin pääsin vaivoin ja tälle vuodelle olin asettanut rajaksi saavuttaa 7t rajan. Omaan salkkuuni menee kuukaudessa 80€ joten rajan saavuttaminen jo syyskuussa tarkoittaa tietenkin sijoittamisen olevan kannattavaa puuhaa ja sieltä suotuisin kurssein saatava pienikin tulo auttaa näinkin pienillä summilla pääsemään tavoitteisiin ja korkoa korolle näkyy. Onneksi on tullut aloitettua. Saa nähdä milloin se paljon povattu laskumarkkina alkaa, mutta saapahan sitä sitten ostettua halvemmalla näitä rahastoja.

Blogini jatkaa olemassaoloaan omaan rauhalliseen tahtiin ja kiitos kaikille lukijoilleni. Kommentteja luen mielelläni ja yritän niihin aina vastata. Hyvää ja tuloksellista syksyä kaikille!


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA 
varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

6 kommenttia:

  1. Kiitos blogivierailusta. Olisi kyllä mielenkiintoista jossain vaiheessa saada lukuja tuosta hallivuokrauksesta, kun ei ole niin minkäänlaista käsitystä missä tuossa liikutaan. Ymmärrän toki syysi olla avaamatta asiaa liikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Enköhän tule niitäkin lukuja jossain kohtaa avaamaan vaikka elämä onkin nyt niin hektistä etten lupaa mitään ajankohtaa. Toki voit laittaa mailia niin voin muotoilla jotain vastausta. Blogitekstiä täytyisi enemmän miettiä ;)

      Poista
  2. Onko ne talliosakkeita vai oikeasti omia kiinteistöjä ? Minkä verran neliöitä ?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista! Niin kyllähän nämä kohteet ovat siis osakkeita ja KOy hallinnoi kiinteistöä missä siis useampi osake. Omani ovat pieniä ja kaikki eri kohteissa. Suurin on 49m2 ja sekin on liian suuri :) Pienin 26,5m2

    VastaaPoista