tiistai 16. maaliskuuta 2021

Vaurastuminen on maraton eikä pikamatka!

 Pitkästä aikaa taas postausta. Kevät etenee ja asfalttia jo näkyy. Pajunkissoja havaittu myös ulkoillessa. Kyllä tämä tästä. Yksi talvi taas alkaa olla loppusuoralla ja valon määrän lisääntyessä myös mieli alkaa olla valoisammalla puolella. Olen silloin tällöin aina sivuunnut ajanhallinnan ongelmistani ja niitähän riittää edelleen. Vuosia olen yrittänyt kesyttää aikaa ja päästä tilanteen päälle erilaisilla kalentereilla tai sovelluksilla, mutta huonoin menestyksin. Luonteeltani olen kuitenkin huithapeli hetken lapsi ja tiukat suunnitelmat vie spontaanin vapauden. Vuosien mittaan on kuitenkin tullut huomatuksi kuinka se sinkun elämässä toiminut malli ei vain toimi perheellisenä ja kun esikoinen on jo 13v täyttänyt niin eiköhän ole aika jo hyväksyä etten pärjää ilman kalenteria. Ostin siis kalenterin ja olen yrittänyt availla sitä päivittäin kynä kädessä ja miettinyt miten tätä oikein käyttäisi. Kalenteri oli vielä joku Goal Planenr 2021 kalenteri missä on kaikkia tavoitteita yms sälää mikä haastaa oikeasti tekemään jotakin. Yksi tavoitteeni onkin oppia näin yli kolmikymppisenä käyttämään kalenteria tavalla mikä toimii minulle. Huomenna alkaa myös yhteishaku ja ajattelin josko sitä kokeilisi hakea kouluun opiskelemaan sosionomiksi. Hypätäänpä sitten otsikon aiheeseen.


Vaurastumisen matka aloitetaan heti syntymän hetkellä tai oikeammin sen on aloittanut jo sinun sukusi ennen kun sinusta oli vielä mitään aavistustakaan. Sitten sinä vain synnyt tähän maailmaan ja ensimmäinen tärkeä kohta vaurastumisen tavoittelussa onkin syntyä rikkaaseen perheeseen. Tai edes keskiluokkaiseen. Jos nyt kuitenkin synnyt köyhään perheeseen allekirjoittaneen tavoin niin yritä olla onnellinen siitä, että synnyit köyhäksi suomeen sillä olet kuitenkin rikkaampi kuin valtaosa maailman väestöstä. Tän kun olisi itsekin ymmärtänyt silloin niin olisi ollut helpompaa. Tai sitten ei. Vertailemalla itseäsi muihin kannattaa verrata samoista lähtökohdista ponnistaviin niin ei masennu. Tai sitten niihin heikompiosaisiin niin osaa olla kiitollinen siitä kuinka hyvin asiat ovat. Minä vertasin koko lapsuuteni niihin luokkakavereihin joilla oli Niken vaatekerrasto alusvaatteita myöten. Omissa vaatteissani ei tainnut merkkiä ollakaan. Tai ehkä merkki oli Ale. Yhtä kaikki maasta kun ponnistaa on vaikeampi päästä yhtä korkealle kuin sen joka ponnistaa suvun varallisuuden mukanaan tuoman korokkeen päältä. Eikä puhuta vain taloudellisesta etumatkasta vaan myös henkisestä etumatkasta. Asenteesta. 


Vaurastumisen matkassa asenteella on järisyttävän iso merkitys. Monet asiat vaikuttavat eikä automaattisesti voida tehdä olettamusta, että köyhän kasvatuksen saaneilla olisi ollut köyhä kasvatus myös henkisellä puolella. Tutkimukset kuitenkin osoittavat 20/80 säännön mukaista tulosta kuinka rikkaista oloista 80% pysyy ylhäällä ja vain 20% laskee alas ja taas kääntäen köyhistä oloista vain 20% nousee ylöspäin vaurastumisen portailla ja 80% jatkaa samalla. Olen kirjoittanut aiheesta täällä ennenkin ja kirjoitan varmasti myös vastakin sillä pidän tämän asian ymmärtämistä olennaisena osana siihen, että vaurastuminen kuuluu meille kaikille. Kannustavalla kasvatuksella voit päästä osaksi akateemista maailmaa, yrittäjyyttä tai ylipäätään paksumpaa palkkapussia, mutta helppoa se ei ole suomessakaan. Ikävästi niitä latistajia on koulumaailmassa nämä paremman suvun vesat. Haitallisinta on jos ne latistajat ovat niitä kasvattajia tai muuten tärkeää lähiverkostoa. Jos suvun merkkimieheksi pääsee vakituisen palkkatyön saamisella ei tavoitteet luonnollisesti ole kovin korkealla. Vaikeaa on myös tällöin löytää itselleen sopivaa roolimallia tai mentoria. Rikas isä - Köyhä isä ei kuulu koulun opetussuunnitelmaan jolloin tätä vaurausloikkaa ei tee kuin se vaivaiset 20%. 


Itse olen luonteeltani optimistinen, mutta minut on kasvatettu negatiivisuudella negatiivisuuteen. Erilaisilla luonteenpiirretesteillä minuun osuu myös aktivisti luonteenpiirre. Tietynlainen anarkia on ollut aina voimakasta kasvatustapaani kohtaan sekä sukuni luutuneita ajatuksia kohtaan. Jonkinverran olen saanut kuulla samankaltaisia ajatuksia olleen myös muilla suvussani, mutta koska suvussani ei ole tapana asioista puhua niin todellisuudessa en tiedä kuinka erikoinen olen suvussani. Ne harvat kontaktit mitä minulla sukuni kanssa on tuo kuitenkin itselleni sellaisen olon ettei pysty käsittämään sitä negatiivisuutta ja näköalattomuutta erilaisiin toimintoihin. Ja vielä se rahakeskustelu. Se se vasta onkin käsittämätöntä. En ole sukuni ainoa sijoittaja, mutta varmasti yksi ensimmäisiä kunhan pysytään siinä suvun osassa mikä on minun elämänpiirissä jollain tasolla mukana. Väittäisin kuitenkin olevani sisaruksistani ainoa sijoittaja vaikka mistäs minä siitäkään tiedän kun rahasta ei voi puhua kunnolla. Tällä kappaleella ei ole tarkoitus nostaa minua jotenkin merkittävänä henkilönä esiin vaan tuoda esiin se näkökanta kuinka hankalasta lähtökohdasta köyhän kasvatuksen saanut lähtee liikkeelle. Vaikka asenne matkalla muuttuukin niin yksinäistä se matkanteko on ellei sitten onnistu verkostoitumaan kokonaan uudentyyppisten ihmisten kanssa. Leima itsessään on kuitenkin ihmisillä niin vahva ettei ole sattumaa kuinka ison tuntemattoman ryhmän jäsenien ruvetessa tutustumaan löytyy sieltä vahvasti samanmieliset hyvin nopeasti. Omat heimolaiset tunnistaa ja kaikki tykkää olla tutussa heimossa. Köyhän kasvatuksen saaneet voivat toki jättää heimon ja vaihtaa sen toiseen, mutta koskaan ei olla samaa heimoa kun vauraan suvun jälkeläiset.


Tässä kohtaa voikin todeta, että mitä väliä sillä on. Jokainen voi oman itsetuntonsa kautta olla mitä tahansa välittämättä mistään muusta. Näin onkin, muttei se ole niin helppoa aina kaikille. Ihminen ei koskaan unohda juuriaan. Toiset onnistuvat tekemään juuristaan vahvuuden ja nousemaan loistoon elämässään, mutta toiset jäävät jumiin juuriinsa. Vaikka kuinka ponnistelee elämässä niin juuret eivät hellitä otettaan. Lapsuuden köyhyys jättää alemmuudentunnetta ja katkeruutta ja tämän käsittelemisen kautta juuret hieman hölläävät. Fakta on kuitenkin aina se, että jos yrität kovasti ja otat riskiä niin laskun maksat itse. Tukiverkkoa ei ole. Tai onhan valtio mutta se on eri asia. Riskin ottaminen on pelottavaa eikä sitä mielellään ihmiset ota. Hyvähän se on näinkin. Mitä sitä turhia haikailemaan parempaa elämää. Näin valitettavan useat ajattelevat. Pelko riskistä passivoi ihmisen näennäiseen tyytyväisyyteen nykytilanteeseen ettei tarvitse ottaa riskiä. Ja paradoksina näin sen kuuluu ollakin. Pitää olla tyytyväinen ja kiitollinen nykytilanteestaan sillä ei se vaurastuminen tuo onnea. Mutta vaikka on tyytyväinen ja kiitollinen nykytilanteestaan voi silti ottaa harkittuja riskejä ja näin parantaa omaa taloudellista tilannettaan. Ei oo pakko, mutta silti ihan suotavaa.


Mitä omaan vaurastumisen matkaani taas kuuluukaan? Onko tämä koko touhu ollut missään määrin kannattavaa? Riippuu varmasti keneltä kysytään. Ja riippuu myös millä fiiliksellä ite olen asian suhteen. Kun tilin saldo lähenee kuun lopussa nollaa budjetoinnista huolimatta tulee usein tunne ettei tässä ole mitään järkeä. Miksi edes yrittää saavuttaa parempaa tulotasoa. Entä jos vain nostaisin ne vaivalla kerätyt hillot ja ostaisin itselleni jotakin kivaa. Onhan muillakin. Eihän tämä mikään pikamatka kuitenkaan ole. Omat valinnat ennen omaa oivallusta vaurastumiseen heijastelevat edelleen tähän hetkeen. Vaikka en ole onnistunut mitenkään massiivisia velkoja järjestämäänkään itselleni on elämä ollut kuitenkin kädestä suuhun elämistä. Tämän johdosta myöskin puskurirahastot ovat naurettavalla tasolla ollut käytännössä aina. Kädestä suuhun elämäntapa on myöskin ollut kallista kun puskurilla ei voi korjata ylläreitä. Eikä silloin ole todella huolehtinut asioista järkevästi. Ison suurperheen elämään kuuluu jatkuva hankintalista ihan jo lasten kasvun myötä. Kädestä suuhun mallilla tulee osteltua hieman spontaanimmin asioita eikä niin hyvällä suunnitelmalla. Kun vuosia tärkeitä asioita jää tekemättä ja päivittämättä tulee näitä eteen toistuvasti. Ylläreitä riittää. Tai ne mitään ylläreitä todella ole, mutta tuntuvat ylläreiltä kun niitä ei ole aktiivisesti ajatellut.


Tämän alkuvuoden olen nyt ottanut niskasta itseäni kiinni ja laittanut perheen tulot ja menot taas excel-pohjaani. Yllätyksekseni taloutemme on kuitenkin ylijäämäinen. Jokaisessa kuussa tulee sijoiteltua pikkusummia ja säästöön menee rahaa. Kaikkea en silti saa mitä haluan. Joskus tuntuu etten saa mitään. Ja silloin tämä vaurastumisen matka tuntuu todella kiviseltä ja aivan liian hitaalta. Kuitenkin kääntäen näinä hetkinä kun pysähtyy ja antaa tekstin virrata näppäimistölle osaa ymmärtää tämän matkan tarkoituksen. Hitaasti ollaan maratonia kuljettu ja välillä matka tuskastuttaa ja tekee mieli luovuttaa, mutta maali on edessä. Elämä on nyt eikä siellä maalissa odota minua mikään mikä tekisi minut onnelliseksi. Onnellinen on oltava matkalla. Elämä on elettävänä vain tänään. Huomista ei koskaan tule sillä tullessaan sekin on tänään. 


Olen sijoittanut pörssiin ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Silloin en vielä ollut oivaltanut missä mennään ja miten jatketaan. Kokeilin vain S-pankin rahastoja ja otin sitten rahat pois ja tyrkkäsin ne joulukuussa Nordnettiin. Silloin jo ymmärsin ettei niitä oteta sieltä pois. Lisäsinkin seuraavana vuotena sinne jotakin. Jos oli rahaa tai muistin. Ei sinne paljoa mennyt. 2015 loppuvuodesta aloinkin sitten sijoitella ajatuksella joka kk pieni summa. Alkuun summat oli kymppejä ja ei ne vieläkään ole satasia suurempia. Vaimokin innostui alkumatkan jälkeen ja hänenkin salkku lihoaa sivussa. Välillä tuli myytyä salkkua tyhjäksi ja sijoiteltua rahat omaan yritykseen. Edelleenkään oma salkkuni ei ole rikkonut 10t euron rajapyykkiä. Yhteensä kuitenkin ollaan vaimon kanssa saatu noin 14t salkkuun ja toista tonnia myös puskureihin. Yksi yhteinen sijoitusasunto yksiö on hommattuna ja siitä laina päällä. Itse asutaan vuokralla. Vaimo opiskelee yliopistossa ja minä toimin lastensuojelussa ohjaajana. Ei hullumpi tilanne. Lisäksi firmallani mistä meillä vaimon kanssa noin 43% osuus on vuokrauskohteina talleja, asuntoja sekä myös osuus Valo&Works hotellihuoneesta. Firman puolella on kauppakirjoja vailla tulossa uusi kaksio salkkuun. Tämä possa ja oma perheen sijoitusasunto onkin jo yhtä vailla 10 vuokrauskohteessa. Ei hullumpi tilanne.


Epäreilua vertailua tekemällä ei tarvitse kuin katsoa muut talousaiheiset blogit läpi ja todeta ettei tämä meidän matka vie minnekään. Kuitenkin kun katsoo omaan taustapeiliin ja peilaa tilannetta omaan elämään voikin todeta tämän matkan kannattaneen. En kylve rahassa. Lähden kuitenkin pian poikain kanssa Kolille mökkeilemään. Ostan varmaan kesäksi soutuveneen tuohon viereiselle järvelle kalastelua varten. Ruokaa piisaa. Lapsilla on vaatteet ja harrastuksia. Pihassa on kaksi 2010 vuosimallin autoa. Ja ennenkaikkea talous on ylijäämäinen jotta tarvittaessa voisin ostaa jotakin mitä nyt vain haluan. Väliin pitää ostaakin ettei matka käy liian raskaaksi. Halu ja tarve kuitenkin on hyvä erottaa niin saa niitä asioita mitä tarvii. Mutta suurin asia ehdottomasti mitä olen saanut tämän vaurastumisen projektin myötä on taloudellinen mielenrauha. Pystyn nykyään vastaamaan itselleni ja jopa uskomaan sen, että voin saada ostetuksi mitä minä haluan ostaa mikäli todella haluan. Omasta valinnastani jätän kuitenkin nyt monia asioita kauppaan ja hyödynnän korkoa korolle ilmiötä taloudellisen turvan ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa. Rahalla ja materialla ei kuitenkaan saa onnea.


Tulipa pitkä postaus. Kiitos kun jaksoitte lukea tänne asti. Hyvää kevättä kaikille lukijoille!


KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-