torstai 21. syyskuuta 2017

Kun työnantaja omistaa sinut

Olen työskennellyt työurani hyvin erilaisissa paikoissa. On ollut ihan kellokortilla toimimista ja sitten ilman työaikaa. Yksi yhdistävä tekijä löytyy melkein kaikista aikaisemmista ja se on vapaus valita ja suunnitella elämää. Varastolla oli joskus lauantaita mut ei oikeastaan koskaan sunnuntaita ja työt tehtiin kahdessa vuorossa. Yövuorolaiset oli erikseen. Välityshommissa taas oli sunnuntain näyttöpäivät mut ei taas lauantaita ja työajat säädit periaatteessa itse. Yrittäjänä sekä viimeisessä myyntihommassa voi valita minkä tahansa ajankohdan yleensä viikonlopulle kuitenkin ja suunnitella jonkun reissun tai kivan tapahtuman muutoin vaikka omassa kodissa. Myöskin spontaanit tilanteet esim kaverin soittaessa lyhyellä varoajalla niin pystyi luovimaan saman viikon viikonlopulle reissun pidennettynä viikonloppuna jne. Työajat käytännössä 8-16 plusmiinus jotakin. Vaikka elämässäsi oli työ niin vapaa-ajalle jäi tilaa ja sitä pystyi suunnittelemaan.


Nyt takana on ensimmäistä vuotta hoitoalalla ja se on ollut aivan eri maailma muihin työpaikkoihin verrattuna. Ensinnäkin työajat ovat aivan mitä sattuu kun työ on kolmivuoroluonteista. Itehän en öitä tee joten mulla on vaan aamut ja illat. Kuitenkin listalla saattaa olla ilta-aamu-ilta-aamu-ilta-aamu pätkiä jolloin joudut aina vetämään illan jälkeisen aamun lyhyillä unilla ja tuommoisen putken jälkeen siinä alkaa olla jo ihan sekaisin varsinkin jos sitä on edeltänyt yksi vapaa ja toinen samanlainen putki. Lähtökohta tietenkin on ettei vuorot olisi noin sekaisin, mutta onko se sitten listantekijän osaamattomuutta niin tuollaisia näkyy. Töitä myös tehdään pyhät arjet. Juhannuksen kun on tottunut viettämään järven rannalla nuotion loimussa niin sen oleminen töissä ei tuntunut ihan samalta. Lisäksi näistä saadut korvaukset ovat aivan naurettavia. Ja tähän kun vielä lisätään se tosiasia, että listat tehdään aina uusiksi kolmen viikon pätkissä niin voit suunnitella elämäsi vain tämän listan pohjalta lyhyeksi ajaksi. En pysty yhtään vahvistamaan lähdenkö lokakuussa mökillä käymään kun en tiedä olenko silloin vapaalla. Vapaan voi toki pyytää, mutta ei sen saamisesta ole varmuutta. Onkohan tänä jouluna lapsilla isää kotona? Ainakaan joulua ei kuulemma saa erikseen toivoa vapaaksi kun muutenhan kaikki haluaisivat kotiin.


Yksi mikä on yllättänyt kovasti on se kuinka "hyviä" ihmisiä alalla on töissä. Katkeruus puheissa paistaa läpi kilometrin päähän, mutta kuitenkin kerrotaan kuinka minäkin olen joustanut ja tehnyt joulut monta vuotta peräkkäin jne. Vuorojen toivomisessa on usein kuultu kommentti että siitä on haittaa muille jos yksi on aina vaatimassa vapaita jne. Kolmen viikon listalle olisi suotavaa pyytää vain vähän muutoksia. Onhan elämässäsi varmasti työ niin kirkkaana mielessäsi, että oma elämä on jätetty kokonaan pois. Kyllä minä olen jättänyt kaikki omat harrastukseni pois missä on kiinteä aika on usein kuultu lause. Onhan usean toiveen esittäminen kolmeen viikkoon hankalaa jos miettii normaalia työrytmiä vaikka toimistoaikoina työskentelevällä. Hänpä voikin suunnitella elämänsä vuorojen mukaan. Esim joukkueurheilun voi sopia ilta-ajalle jne. Mitä sattuu työaikaa tehdessä osuu varmasti sinun pelipäivälle työvuoroja jos et ole itse niitä skarpisti vapaaksi vaatimassa. Ja kun tämmöinen on kuulemma työyhteisölle raskasta kun pitää yhden pillin mukaan mennä. Ajatellaan herkästi etten minäkään ole saanut niin miksi sinunkaan pitäisi saada. Mielestäni ala on täynnä alistettuja uhrautujia joita työnantaja ei ole koskaan arvostanut ja kun arvoa ei anneta niin sitä ei myöskään osata vaatia. Ja kun se vaan on niin ettei se kuka vaatii oikeuksiaan tee mitään väärää vaan ne ihmiset jotka ei omia oikeuksiaan vaadi tekevät väärin. He tekevät väärin ensisijaisesti itseään kohden kun eivät huolehdi omasta hyvinvoinnistaan. Tätä perustellaan joustamisella ja muiden huomioon ottamisella, mutta kun sitten joku toinen kehtaa vaatia vapaita useammin ollaankin sitten kateellisia hänelle ja katkeria.


Tämä ala nyt vain on tämmöinen toistetaan joka välissä. Palkka nyt vain tällä alalla on alhainen. Kaikkeen tyydytään ja sitten jupistaan. Voiko tämä johtua siitä, että alalla on niin paljon naisia. Miespuolisten alalla olevien kanssa ollaan ihmetelty tätä usein mm omassa yksikössäni sekä muiden alalla toimivien kanssa. Valitetaan johtajista, muttei pyritä muuttamaan tilannetta saatikka, että pyrittäisiin eteenpäin. Katsotaan kuinka jossain olisi hyvä paikka, muttei sinne ole tällä koulutuksella asiaa tms. Kerran kysyin isommalta porukalta palkasta keskustellessa mitä ovat tehneet sen eteen, että heille maksettaisiin enemmän. Yksi kertoi luottamusmiehelle maininneen voisiko viedä palkankorotuspyynnön eteenpäin. Anteeksi kuinka? Iso lauma palkasta kitisijöitä ja kukaan ei tee itse mitään. Luotetaan vain luottamusmiehiin ja liittoihin, että ne hoitaa asiat kuntoon. Kuulemma itse jos vaatisi lisää etuja sanottaisiin ettei täällä tarvitse työskennellä jos ei kelpaa. Voihan se ollakin, että niin sanotaan, mutta aika varmasti jostain voisi sitten saada paremman palkan ja jos ei tulijoita ole niin onhan sen palkan noustava. Onko tosiaan niin että kun ala ei tuota mitään ja naiset alalla tyytyvät siihen ettei palkka nouse ja muutkin edut viedään niin se saa työntekijät passivoitumaan ja kertomaan kuinka tämä on kutsumusammatti ja kuinka tätä ei rahan takia tehdä. Ei tietenkään tehdä, mutta kutsumus ei ketään elätä. Enkä ole aivan varma onko ongelma pelkästään naisten asennoitumisessa vaan kyllä ne taitaa miehetkin alalla olla aika mukautuvia ainakin mitä omia työkavereita on seuraillut ja kuunnellut.


Itehän vasta opiskelen alalle ja olen toki tiennyt nämä kaikki mistä kirjoitan. En voi sanoa yllättyneeni kovin paljoa tästä. Toki konkreettisesti kun tajuaa ettei se palkka ole juuri mitään ja väsyy pidempiin työputkiin niin kyllähän niitä asioita on vaikea etukäteen arvioida. Tiesin, että ala on raskas, mutta kyllä se raskaus on silti yllättänyt. Toisaalta helppoa hommaa välillä, mutta tuntuu, että tämä ala ei itse ymmärrä työssä jaksamisesta mitään. Ja kuinka rahaakin tärkeämpää olisi kuulla edes jollakin tavalla olevansa arvostettu työntekijänä. Tuntuu ettei alalla olevilla ole uskoa itseensä sen verran, että rummutettaisiin isolla kädellä sitä kuinka olemme tärkeitä. Kuinka vaadittaisiin arvostusta. Vaikka ala ei tuota niin sairastuessaan moni tämän alan toimijoita kaipaa. Onko tosiaan niin, että kun kutsumuksesi on auttaa muita niin se täytyy tehdä pyyteettömästi. Onhan se kaunista, mutta silloin on tuloksena lähes kaikilla katkeruus. Minä teen hyvää ja siitä ei korvausta kuulu. Omalta kohdaltani voin todeta kuinka en voisi tehdä tuota suorittavaa työtä tuolla palkkauksella ja vaatimustasolla kahtakymmentä vuotta tyytyväisenä. Varmasti katkeroituisin tuolla palkalla ja vaatimustasolla. Oma elämä jäisi elämättä ja työnantajan armeliaisuuden varaan. Ehkä olisi pitänyt miettiä tarkemmin mihin lähtee, mutta toisaalta minä olen pitänyt töistäni. En ehkä ole väärällä alalla, mutta alan käytännöt ovat täysin kestämättömiä minun kannalta. Vapaus valita kuuluu kaikille ja itse yritän luoda itselleni uraa niin, että voisin tehdä sitä päivästä toiseen tyytyväisenä ilman tunnetta kuinka oma elämä jää elämättä. Ja kyllä minä saatan opiskella vielä lisää kunhan ensin valmistun tästä. Ja ainahan voin säästää näilläkin palkoilla itselleni vapauden valita. Työnantaja ei omista minua.


Tämän tarkoitus ei ole väheksyä ketään alalla toimijaa. Ei myöskään moittia omia työkavereita. Päinvastoin arvostan suuresti näitä ihmisiä ketkä tätä alaa jaksaa vuodesta toiseen. En ehkä ole osa tätä joukkoa joka vain jaksaa. Tämä on vain yhden ihmisen ihmettelyä kuinka ala mikä huolehtii sinustakin sairastuessasi voi olla näin alipalkattua ja aliarvostettua. Kuinka totta onkaan lause ettei hoitajia arvosteta kuin juhlapuheissa.



KOMMENTOI JA ANNA PALAUTETTA JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI MAILAA 
varatonsijoittaja@gmail.com                      -KIITOS-

15 kommenttia:

  1. Vaikka sinänsä kaikki kertomasi asiat ovat tuttuja, niin sanoisin, että työpaikallasi hoidetaan asioita myös hieman huonosti. Kiertävän kesäloman lisäksi joulu, uusivuosi ja juhannus pitäisi olla jokaisella työntekijällä mahdollista ottaa vapaaksi ainakin joka toinen vuosi. Itselleni näillä juhlapäivinä ei ole niin päivälleen merkitystä, esimerkiksi joulua olemme lasten kanssa monesti juhlineet vaikka vähän etukäteen. Monessa työpaikassa on myös mahdollista neuvotella, että joka viikko olisi tiettynä päivänä aamuvuoro, että voi ottaa sille päivälle vakituisen harrastuksen. Omatkin työvuoroni on suunniteltu siten, että lapsiviikoilla teen enemmän aamuvuoroja ja lapsettomilla ilta- ja yövuoroja.

    Hoitoalan naisvaltaisuus voi olla syynä siihen, että ei olla tarpeeksi pontevasti lähdetty hakemaan muutosta palkkoihin. Hoitoala ei ole itselleni kutsumusammatti, vaikka työn monesti merkitykselliseksi koenkin. Siinä, että pitää työtään kutsumuksena piilee mielestäni iso mahdollisuus siihen, että jossain vaiheessa uupuu liikaa. Hoitotyö elää tavallaan omanlaisessaan kuplassa. Se on niin erilaista työtä kuin moni muu työ, että jos omaa työarkeaan välillä muiden alojen ihmisille valottaa, niin seuraa suu auki hämmästelyä työn raskaudesta.

    Itselleni kolmivuorotyö on sopinut ja meillä on ihan huippu työyhteisö sekä työ on minusta sopivalla tavalla ammatillisesti haastavaa. Toki välillä tulee käytyä läpi työn nurjia puolia, mutta olisi aika masentavaa, jos työpaikalla jatkuvasti käytäisiin keskustelua siitä, kuinka ikävää työ on. Omasta näkökulmastani sanoisin myös, että 3,5 vuoden opiskelulla amkissa, on aika kohtuullinen korvaus tuo oma bruttopalkka, joka on 2800 tienoilla. Toki teen työtä vaativalla osastolla, eikä palkka varmaan ole ns. hyvä suhteessa siihen, mutta sillä pärjää näin yksinkin lasten kanssa. Nythän teen 78% työaikaa, että lapsille jäisi enemmän aikaa ja tulot ovat nettona kuukaudessa 1850 euron luokkaa. Näillä tuloilla otin juuri asuntolainankin. Mielelläni toivottaisin tervetulleeksi palkankorotuksen, mutta toisaalta olen myös valinnut tämän alan ja tiennyt silloin, mitä palkkataso on :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mukava saada asiantunteva vastaus toisenlaisesta vaihtoehdosta. Kyllähän tietenkin tekstini keskittyi vain niihin asioihin mitä en pysty ymmärtämään ja niinkun tuossa hyvin avasit toisenlaista mallia niin ei välttämättä täydykään ymmärtää tätä mallia. Eli ei sitä ihan joka päivä sentään valiteta, mutta usein kylläkin :) Minäkään en niinkään ajattele työtä kutsumuksena sen enempää vaan haluaisin tätä tehdä työkseni, mutta jos elämä tarjoaa muuta niin vaihdan hommia.

      Usein olen ihmetellyt työpaikalla kuinka noita vuoroja voi olla niin vaikeaa saada järkeistettyä kun listan ilmestyminen aiheuttaa aina pettymysten aallon. On tuolla joskus hommat toiminutkin, muttei kuulemma nykyinen listantekijä hommia hallitse ja sen uskon hyvin. Itse olen saanut kohtalaisen hyvin järjestettyä omia menojani kun osaan niitä vaatia. Olen siis päässyt vakiharrastuksiini.

      Meillä on myös töissä osittaista tekeviä ja se on itsellenikin tulevaisuudessa varteenotettava vaihtoehto. Kuitenkin nyt tehdessä täyttä aikaa saan olla tyytyväinen jos tuloni ovat sinun osittaisen palkan luokkaa. Kyllähän se palkka tulee tuosta nousemaan sitä mukaa kun alalla etenee, mutta kyllähän se palkkataso jatkossakin on alhainen moneen muuhun työhön verrattuna. Tarkoitus on silti alalla pysyä ja työ on ollut aivan mielekästä pääosin. Ei ihan sitä mitä hain, mutta toisaalta en olekaan vielä siellä minne hain ;)

      Poista
    2. Tuo listojen tekemisen vaikeus on kyllä monesti ollut omallakin työpaikalla ihmettelyn aiheena. En esimerkiksi ymmärrä sitä, että miksi täyttä työaikaa tekevillä ei voisi olla aina kaksi vapaata peräkkäin tai ainakin vähintään 2 yhden päivän vapaata per lista. Varsinkin nuorille sijaisille (jotka eivät listoista uskalla valittaa) laitetaan helposti aika mahdottomia vuoroja. Itsellä on ne kolme ylimääräistä vapaata per lista, joten yhden päivän vapaita on harvoin. Meillä lähes puolet osaston sairaanhoitajista tekee osittaista työaikaa. Lähihoitajista vain muutama.

      Oli varmaan turhankin positiivinen tuo kommenttini. Olen tehnyt töitä vasta kolme vuotta + opiskeluajan sijaisuudet, että jossain vaiheessa alkaa luultavasti enemmän tympiä se, että kehittyy työssään mutta palkkataso pysyy aina samana. Itsellä on kyllä ajatus lähteä opiskelemaan jotakin lisää, kun lapset ovat isompia. Nyt vaan isomman lapsen kuntoutuskuviot yms. vievät aikaa. Toisaalta sekin, että täysi työaika eli ne neljä työpäivää lisää kuukaudessa nostaisi nettopalkkaa vain noin 200 eurolla. Se ei tällä hetkellä hirveästi motivoi :D. Mieluummin yritän elää säästeliäästi.

      Poista
    3. Kyllähän tuo sijaisten kohtelu usein on aika kohtuutonta. "Ne voi tehdä ikävät vuorot" Ihan kun heillä ei olisi elämää. Ja yhden päivän vapaat pitäisi olla vain harvinaisia eikä joka listalla toistuvia.

      Positiivinen saa olla aivan vapaasti ja nauttia työstä. Turhaa sitä nyt mieltä pahoittaa vaikka kymmenen vuoden päästä kyllästyisikin palkkatasoon tai alaan ylipäätään. Opiskelu ei koskaan ole huono vaihtoehto.

      Poista
    4. Oletteko koskaan olleet listoja tekemässä? Millainen olisi optimaalinen työvuorolista? Ongelma on se, että listoista kyllä valitetaan (ja toki - ei niitä kaikki ehkä osaa aina tehdäkään), mutta se jokaisen oma toivelista on aina erilainen.
      Olisi varmasti helpoin määrätä ylhäältä, että se on 5 aamuvuoroa, 2 vapaata, 5 iltaa, 2 vapaata ja 5 yötä. Mutta ei se todellisuudessa menekään niin. Iso syy listojen heittelemiseen on juuri työvuorotoiveet. Jos yksi ei tee yötä, toinen ei viikonloppua, kolmas ei haluaisi montaa iltaa peräkkäin kun ei näe muuten lapsiaan, joku haluaa tietyt pari iltaa viikossa aina harrastusmenojensa tai tietyn päivän vapaaksi lapsen vasukeskustelun vuoksi ja niin edelleen. Yksi haluaisi lyhennetyn työajan lapsen osittaisen kotihoidon vuoksi (ja työnantajan velvollisuus on se järjestää). Kun vielä jaettavia vuoroja on hyvin epätasaisesti (useampi aamu, kuin yö työntekijävahvuuden vuoksi), ja lisäksi tulevat asiakastoiveet ja -tarpeet. Jonkun mukana hoitopalaverissa pitäisi olla omahoitaja silloin ja silloin. Näitä kahta ei voi pistää vielä yhdessä keskenään yöhön, kun ovat vasta aloittaneet. Tuolla on harjoittelija, joten sitäkään ei voi laittaa yöhön tai sunnuntaihin (koska harjoittelijalta ei voi niitä vuoroja vaatia, kuitenkin tuntien pitäisi täyttyä. Asiakaspalveluhenkisillä työpaikoilla pyritään parin tai muutaman hoitajan rinkiin, koska tätä asiakkaat arvostavat ja siitä hyötyvät: kuitenkin hoidon tarve voi olla aika epäsäännöllinen ja vuorot määräytyvät silläkin perusteella.
      Kyllä minäkin välillä listoista napisen. Mutta tiedän myös, että nämä pääsääntöisesti johtuvat erilaisista joustoista, ei kiusasta. En ehkä itsekään pystyisi niitä todellisuudessa paremmin tekemään.
      Eli toinen vaihtoehto on varmaan käytännössä se, että työaikajoustaminen lopetetaan työnantajan puolelta täysin niin työntekijöiden kuin asiakkaiden osalta, se vie valtaosan epäsäännöllisyydestä pois. Sen jälkeen jää vielä tasoitettavaksi tuo epäsäännöllisyys eri vuorojen henkilökuntamäärien suhteen.
      Olen usein miettinyt, että moni voisi ottaa kynän käteen ja hahmotella itse harjoitukseksi sen työvuoron kaikkine muuttujineen. Jos tulos on parempi, se kannattaa näyttää työnantajalle (joka todennäköisesti korjaa sinulle kaiken mitä unohdit :). Täytyy sanoa, että ei käy kateeksi työvuorojen suunnittelijoiden työtä kaiken vaateen keskellä :).
      En siis yksinkertaisesti jaksa uskoa, että lähes joka paikassa vuorolistojen tekijä olisi yksinkertaisesti niin tyhmä, ettei vaan osaa. Vaikka palapelin kasaaminen onkin toiselle helpompaa kuin toiselle, niin tämä on niin tyypillinen hoitoalan piirre.

      Poista
    5. Onhan se listan tekeminen hyvinkin epäkiitollista hommaa. Hienosti sinne lisäsitkin monia asioita mitä pitää huomioida. Kuitenkin jos tilanne menisi niin, että listat tehtäisiin niin, että työntekijät tietäisi vaikka viiden vuoden päähän omat vuoronsa niin silloin ei tarvitsisi niin paljoa toivoa vuoroja vaan niitä voitaisiin vaihtaa toisen työntekijän kanssa tai tarvittaessa ottaa palkatonta.

      Esim vaikka palomiehillä on samalla tapaa vaade olla 24h pyhät arjet, mutta siellä on päädytty aivan erilaiseen ratkaisuun.

      Ja ihmisethän niitä listoja tekee ja toiselle se on helpompaa ja toiselle vaikeampaa. Olen saanut kunnian lyhyellä työhistorialla saada kolmen eri ihmisen tekemiä listoja ja kyllä niissä vain on eroja. Toinen osaa huomioida yhden päivän vapaat pois, toiveet toteutumaan ja illasta ei aamuun eikä varsinkaan toistuvasti, osaa huomioida juhlapyhät kiertävillä listoilla, sekä katsoa viikonloput tasapuolisesti jne. Toinen taas toimii aivan ilman suunnitelmaa.

      Poista
    6. Palomiehillä lienee myös enemmän sama vahvuus ympäri vuorokauden? Oman haasteensa tuovat työaikajärjestelyt niissä hoitoalan yrityksissä, joissa hoidon tarve ei olekaan tasaista. Tälläisiä voivat olla esimerkiksi kotihoidon yritykset. Silloin asiakas voi tilata vaikka lastenhoitoapua 5 tuntia silloin, 3 tuntia silloin, ja mielellään tai ainoastaan joku niistä kolmesta hoitajasta. Vaatii vähän intrapenöörimpää henkilökuntaa sitten, tai jonkinlaisia muita kannusteita.
      Palkattoman ottaminen on työnantajan näkökulmasta aika haasteellista, niihin kun pitää löytää joskus sitten lyhyellä viiveelläkin keikkalainen (tai muut joustavat, taas). Kolmen viikon lista on lyhyt silloin, kun muuttujia ei ole kovin paljon, ja kaikki tietävät suunnilleen suunnitelmansa. Osassa töistä taas viikon sisälläkin tapaa tulla jo pikamuutoksia. Hoitoalan työpaikkoja on kuitenkin monenlaisia.
      Se on totta, että listantekijän pitäisi olla motivoitunut ja jonkinlaista ymmärrystä kokonaisuudesta pitäisi olla. Työohjeitakin listan tekoon tarvittaessa. Mutta tämä on vaan niin hoitoalalle (edelleen) leimallista, että syystä tai toisesta se taitaa olla ohjautunut rakentumaan näin. Jos muutos olisi hyvä ja helppo, se olisi jo tehty, sen verran paljon valitetaan juuri työvuorolistoista!

      Poista
    7. Haasteita on juuri kuten sanoit. Niistä huolimatta olen sitä mieltä, että kun hyväksytään "alan tapa" niin se estää sen todellisen muuttamisen. Jos tapa ei ole loppuun asti suunniteltu ja toimiva tulee siihen etsiä ratkaisua. Itse jopa uskon, että muutos olisi liiankin helppo ettei sitä ymmärretä edes ajatella kun ei se voisi toimia ;) Ei minulla toki ole viisasten kiveä tähänkään, mutta toisaalta en myöskään tee listoja. Monesti ollut mielessä rakentaa oma lista vapaalla, mutta sen laatiminen vaatii aikaa jota ei ole. Lisäksi siinä pitää juurikin tietää mitä kenenkin sopimukset sanoo työajoista ja kenellä kaikilla on vapautus öistä jne. Hankalaa muttei mahdotonta ;)

      Poista
  2. Ehkä huomaat muutaman vuoden kuluessa, että ihan tosiaan, näin on. Palkankorotus/palkkausperusteet lähtevät siitä, mitkä ovat määrärahat. Kun on kyse toimialasta, joka on lähtökohtaisesti yhteiskunnan (niukalla budjetilla) rahoittamaa, sitä pelivaraa on melko vähän. Nuo työajatkin kuulostaa aivan tyypillisiltä. Siinä on monta syytä, miksi ovat mitä ovat. Osassa erityisesti yksityisiä saattaa työvuorojärjestely olla vähän joustavampi, eli toiveitakin saa enemmän esittää - mikä voi kyllä johtaa siihen, että tunnit ei ihan täytykään.
    Minä uskon, että hyvin moni on aluksi ajatellut kuten sinäkin, että pitäisi vain pyrkiä oikein kovasti vaikuttamaan asiaan ja vaatimaan oikeuksiaan. Ja myöhemmin ymmärtänyt, että se ei oikeasti vain onnistu, ja katkeruus seuraa siitä. En näe, että syy olisi nimenomaan alan naisvaltaisuudesta. Kyse on yleisestä arvostuksen puutteesta - se ohjaa yhteiskunnan rahavirtoja. Ja sitä rahaa hyvät työolosuhteet vaativat nimenomaan yhteiskunnalta, koska työ ei ole "tuottavaa". Osasyy coi olla esimerkiksi osaamattomassa johtamisessa, mutta suurin syy on poliittinen.
    Ja on sille perusteensa oikeasti, ettei ole "sopivaa" vaatia kovin paljon erilaisia vuorojärjestelyjä. Silloin kun yksi porukasta vaatii, muut joutuvat joustamaan siitä edestä. Jos jollekulle ei käy joulu, joulun välipäivät, uusivuosi, pääsiäinen, juhannus, lasten synttärit jne. niin jokuhan ne silti tekee? Uskon että huomaisit tämän itse, jos olisit vaikka viisi joulua putkeen töissä. Saattaisit hyvin todeta, että olen ollut jo useamman joulun töissä että nyt olisi jonkun toisen vuoro. Tähän jos joku ensimmäisen vuoden työntekijä haluaisi ilmoittaa, että minä en nyt sitten syystä 1 tai syystä 2 ole kiinnostunut tulemaan jouluna töihin, niin saattaisi kuppi mennä nurin?
    Kaiken hyvän päälle, monella alalla turvaudutaan esimerkiksi viime kädessä lakkoihin, kun tulee palkkakiistaa tms. Hoitoalaltahan tämä mahdollisuus otettiin käytännössä pois - hätätyö on velvoittavaa ja lakkoilusta saa raskaat rangaistukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Vastailin jo tuossa toiseen kommenttiin hieman, mutta jatkan vielä tähän. Kaikki mitä kirjoitit ylle on periaatteessa totta. Kuitenkin olen vahvasti eri mieltä sinun asenteesi kanssa. Ymmärrän hyvin, että pitkä työura tuo eteen tilanteen missä katkeroidutaan ja alistutaan pakon edestä kun ei muutakaan voi. Lakkoilu on tietenkin myös vaihtoehdoista pois. Ja toki minäkin olin juuri koko juhannuksen töissä. Ei ongelmaa. Minä vain en tule olemaan viittä joulua ikinä töissä peräkkäin. Yhden silloin tällöin toki voin joutua jos alalla olen, mutta tuommoiseen järjettömyyteen en vain alistu. Jokuhan ne tekee, mutta järjestelemällä saa tilanteen niin, ettei kenenkään täydy olla jokaisena jouluna töissä. Kyllä silloin ollaan liian joustava ja alistunut tai sitten vain ei arvosta joulua tai itseään tarpeeksi. Kyllähän viime kädessä kuitenkin jos ihminen tekee töitä ilman julkista arvostamista ja työnantaja repii selkänahasta kaiken mitä voi ja siinä sivussa huomaat ettet ole perheen seurassa ollenkaan niin sinulla on aina vaihtoehtoja muuttaa tilannetta. Jos esim tänään kaikki katkeroituneet ja alistuneet hoitoalalla irtisanoisi itsensä niin ei menisi kauaa kun alalla olisi täysi paniikki. Tämä johtaisi välittömästi isoihin muutoksiin. Esimerkki oli radikaali, mutta tarkoitan tällä sitä, että jos haluat muutosta niin sitä ei tule jos et sitä vaadi tai siihen itse usko. Monesti nuoret ovat idealisteja ja optimisteja ja vanhemmiten sitten ollaan lopetettu uskomasta parempaan elämään. Se on surullista, mutta vika ei mun mielestä ole niissä nuorissa ja innokkaissa vaan siinä, että vanhempi polvi on antanut kävellä ylitseen. Elämä on liian lyhyt huonoissa oloissa elämiseen. Toki vaikeampi valinta on jossain kehitysmaassa, mutta meillä länsimaisilla on kyllä vaihtoehtoja.

      Poista
    2. Viime vuosina kymmeniä tuhansia sairaan- ja lähihoitajia on vaihtanut alaa. Tosi moni tekee siis jo sen henkilökohtaisen päätöksen, ettei tämmöiseen enää ala. Paikoitellen on jo vakavaa työvoimapulaa esimerkiksi kotihoidon puolella, ja johtuen nähdäkseni vain ja ainoastaan työolosuhteista. On koko kansantalouden ongelma, että koulutetaan kalliisti jatkuvasti suuria määriä uusia hoitajia, joista osa vaihtaa kuitenkin alaa jos ei heti, niin muutaman vuoden sisään. Positiivisia muutoksia ei ole näköpiirissä, jos on katsominen leikkauslukuja. Optimisti saa olla, mutta samalla on oltava riittävän realistinen. Hoitoala ei tule muuttumaan, ellei siihen ohjata riittävästi resursseja.
      Ja miksi joku on viisi joulua töissä, niin se johtuu useimmiten juuri siitä, että muutama muu ei ole suostunut olemaan. Vuosittain kiertävä juhlapyhälista on oikeastaan ainoa mahdollinen varma ratkaisu, ellei sitten joukossa ole keikkalaisia, jotka nimenomaan haluavat niitä pyhiä tehdä. Niissä paikoissa joita olen seuraillut tai joissa olen ollut, yleensä ensimmäisen vuoden työntekijä näihin ensimmäisenä joutuu, jos ei muuta vapaaehtoisjärjestelyjä ole. Tottakai, sillä muut ovat jo jouluja töissä olleet. Hoitoala on aika hankala yhteensovitettava perhe-elämän kanssa, se on aivan totta. Pelkkää päivävuoroa tarjoavia työpaikkoja on siksi harvoin auki (ja niissä palkka on sitten jo tosi huono).

      Poista
  3. Ja oikeasti pakko antaa sulle miettimisen aihetta, vaikka oletkin jo miettinyt itse tosi paljon. Olet ilmeisesti ollut alalla oppisopimuksessa nyt muutaman kuukauden, ja mietit jo, että palkka ei ole juuri mitään, arvostusta ei ole, työajat ei sovi, työkaverit on katkeria, väsyttää, viikonloput+pyhät+ennalta sovitut reissut on sulle tärkeitä... Ethän ajattele, ettei alalle ole ennen sinua hakeutunut paljonkin muutoshakuisia, innokkaita, työntekijöiden oikeuksia hakevia, ahkeria ihmisiä, siis että vika on työntekijöissä ja ihan vain pelkästään siinä, että ei viitsitä vaatia oikeuksiaan vaan mieluummin kitistään? Näitäkin on aivan joka alalla, mutta ei sentään voine sanoa, että hoitoalan kokonaistilanne johtuu siitä, että siellä on enemmän naisia, tai tyhmiä tekijöitä ilman ymmärrystä työhyvinvoinnin merkityksestä, tai että jokin tietty ikäryhmä työntekijöistä olisi tähän syyllinen. Loppuisiko jo se syyllisten etsiminen hoitotyöntekijöistä pikkuhiljaa? (Uhriutumista on se, että todetaan joka kerta joo, tottakai minä teen joulun että sinä saat olla vapaalla. Ei se, että todetaan että minä olen ollut monta joulua töissä joten sinä olet joulussa tänä vuonna.)
    Ihan vaan mieti tosiaan, millaisia vaihtoehtoja sulla on, nyt kun vielä kerkeät hyvin! Varasuunnitelmia sen varalle, että et haluakaan tehdä hoitotyötä, tai erilaisia urasuunnitelmia. Kouluttaudutko lisää kuten olet miettinyt, ja millaisiin ja miten palkattuihin alan töihin voisit päästä. Onko mahdollista tai järkevää pyrkiä hoitoalan yksityisyrittäjäksi tms. Pidä huoli juuri siitä, ettet itse katkeroidu, koska sinun mielipiteet jo ihan opiskelun alkuvaiheissa ovat tämänkaltaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan näkemystäsi ja silti pidän oman mielipiteeni. Ensinnäkin kirjoittaessa jonkun kommentin voimme olla lähes samaa mieltä, mutta esitämme sen eri tavalla jolloin voimme jatkaa tätä dialogia vaikka kuinka pitkään pääsemättä puusta pitkälle. Olen kova kärjistämään yleensä puheissa ja teksteissä ja heittämään hieman värikynää kunhan se ei vääristä kertomaa. On myös tiedossa kuinka moni on tehnyt ratkaisunsa ja poistunut hoitoalalta. Yhtä lailla olen tietoinen, että töihin pääsee suht helpolla useaan paikkaan juurikin työvoimapulan takia. Sijaisia peräänkuulutetaan. Ehkä pikkuhiljaa lisääntyy burnoutit ja päättäjätkin alkavat herätä tilanteeseen. Ehkä muutos on jo menossa vaikka nyt vielä lomarahoja leikattiinkin jne.

      En todellakaan pidä itseäni yli-ihmisenä josta on tulossa hoitoalan messias joka korjaa kaikki epäkohdat. Kuitenkaan en halua ajatella noin minkälaisen kuvan olen kirjoituksista saanut eli emme voi mitään. En tiedä kuinka itse todella näet omat vaikutusmahdollisuudet, mutta liian monet ajattelevat vain ettei mitään ole tehtävissä.

      Tuohon haluan kommentoida vielä erikseen ettei suuhuni laiteta sanoja mitä en ole lausunut eli en missään vaiheessa ole sanonut alalla olevan tyhmiä. Naisvaltaisella alalla kuulostaa olevan vain hyvin erilainen ilmapiiri kun miesvaltaisella ja tämä ei ole vain minun mielipide. Alalla jonkin aikaa toimineena voin sanoa kuitenkin uhriutumista ja alistumista olevan todella paljon ilmassa. Syitä on aina usein monella taholla, mutta ei se edesauta mitään jos ei nosteta kissaa pöydälle. Ja ymmärrän uhriutumisen juuri niin kuin sinäkin.

      Olen kirjoittanut mitä minä toivon työltä ja tein sen kieli poskessa niin kuin mainitsin. En kai opiskelisi alalle jos en suostuisi tekemään näitä juhlapyhiä, viikonloppuja ja vuorotyötä. Silti minun ei tarvitse olla tyytyväinen jos vuoroni ovat ilta-aamu-ilta-aamu jne vuoroja vaan silloin pitää nostaa kissa pöydälle ja sanoa ettei tämmöiset listat käy. Itse olen monesti näistä keskustellut asiallisesti listantekijän kanssa ja toki myös työkaverit on keskusteluihin osallistunut. Myöskin haluan huomauttaa, että kun kirjaat tekstiin omia huomioita hoito-alalta niin se saattaa näyttää lukijalle yhden ihmisen ominaisuuksilta ja kaikkien työkavereiden ominaisuuksilta. Todellisuudessa yritin kuvata mitä olen huomannut ja siinä on kerrottuna monen työntekijän sanomisia ja niistä tehty kooste. On myös paljon työntekijöitä jotka ovat kanssani samoilla linjoilla ja sitten niitä jotka keskittyvät vain omaan ruutuunsa ja poistuvat paikalta, mutta eivät koskaan valita.


      Vaihtoehdot tottakai pidän avoinna. Mitä kaikkea sitä vielä elämä eteen kuljettaakaan :)

      Poista
    2. Hoitoalan ongelmat ovat syvemmällä rakenteissa, ja niitä pitäisi korjata johdosta käsin. Työntekijäportaan syyttäminen ei tuo minkäänlaista tulosta, vaihtuu vain väki. Yksi ongelma on laaja byrokratia ja pitkä portaikko eri toimijoiden välillä. Se tuo mukaan mm. sellaisen piirteen, ettei ylimmällä portaalla ole minkäänlaista kontaktia suorittavan työn tekijöihin ja toisinpäin. Organisaation rakenne on yleensä paljon monimutkaisempi, kuin pelkästään esim. pienen yrityksen työtä usein itsekin tekevä johtaja ja työntekijät. Hoitoalalla olisi mielettömästi työtä tehtävänä työhyvinvoinnin ja organisaation rakenteiden parantamisen eteen. Ns. alimmalta portaalta vaikutusmahdollisuudet niihin yksittäin ovat oikeasti hyvin pienet, ja siksi kehä jatkaa samaa rataa: täysin kyllästyneiden tilalle löytyy aina uusi innokas, joka ajattelee pystyvänsä muuttamaan järjestelmää. Valitettavasti kyseessä on matalan koulutustason perustyö, jonka työntekijä on kohtuullisen helposti korvattavissa (aika ikävästi sanottu!). Myöskään (taloudellista) lisäarvoa ei periaatteessa samalla tavalla työntekijä luo työllään, että siinä useinkaan olisi merkittävää eroa, esimerkiksi kenelle kannattaa maksaa paljon palkkaa, kenelle vähemmän. Liittojen painoarvo taas näyttää olevan vähäinen, vaikuttaa siltä että tulosta ei synny, yli kävellään mennen tullen.
      Hoitoala (kuten moni muukin ala) kaipaisi kovasti uusia ajatuksia, uudenlaista johtamista, työhyvinvointiin panostamista ja innokkaita työntekijöitä, jotka myös saavat äänensä kuuluviin ja niin, että se viesti välittyisi myös ylemmille portaille. Sen sijaan tuntuu olevan lähinnä painostusta, väenvähennystä, lakko-oikeuden rajaamista ja lomaraha-leikkauksia. Yksityisellä sektorilla joustavuutta on varmasti jonkin verran enemmän.
      En näe hoitoalalla kovin merkittäviä vaikutusmahdollisuuksia yksilötasolla, korkeintaan ehkä liittoaktiivina toimiessa voi jotain saada aikaan, sekä omassa työympäristössään pieniä muutoksia. Mutta toki, voi aina kouluttautua huomattavasti enemmän, jolloin vaikutus-, ura-, ja palkkamahdollisuudet lisäätyvät reilusti. Se vain silloin ei ole enää perus hoitajan työtä.

      Poista
    3. Ymmärrän hyvin näkemystäsi, mutta silti ajattelen itse eri tavalla. Tottakai ongelmat on syvemmällä rakenteissa, mutta peräänkuulutan silti myös työntekijöiden omaa vastuuta. Vaikka olisikin niin, että sinut on helppo korvata niin miksi siltikään täytyisi tehdä hammasta purren hommia. Jos olot on epäinhimilliset niin ne tulee inhimillisiksi vasta sitten kun nähdään ettei tekijöitä enää ole. Toki jos tykkää alan palkkauksen olevan ok ja työn mukavaa ja tykkää työajoista niin sittenhän kaikki on hyvin. Meillä on kuitenkin ymmärrys samoista ongelmista, mutta minä innokkaana uutena uskon vielä vaikutusmahdollisuuksiin ja sinä taas olet jo omat päätelmäsi tehnyt. En tosin ymmärrä kuinka se alaa muuttaa, että kokeneemmat sitten latistaa nämä uudet ja innokkaat kertomalla ettei teillä ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään ;)

      Poista